mennessä Erkki | 26/12/2016 | Blogi, Erkki, Mehiläiset
Yli vuosi on mennyt edellisestä mehiläisaiheisesta postauksesta. Talon rakentaminen, joka varsinaisesti alkoi heinäkuussa, on viennyt liikenevän ajan ja energian siinä määrin, että postaukset ovat jääneet. Yritän tähän koota 2016 kauden mehiläishoidon pääasiat....
mennessä Erkki | 17/09/2015 | Blogi, Erkki, Kurssit ja tapahtumat, Mehiläiset
”Biodling med topplistkupa” eli ”Mehiläishoitoa ylälistapesällä” oli Patrick Sellmannin 12.9.2015 Göteborgin lähellä Alaforssissa pitämän kurssin nimi. Ehkä kurssille meno Ruotsiin asti voi tuntua hiukan liiottelulta, mutta tosiasia taitaa...
mennessä Erkki | 28/08/2015 | Blogi, Erkki, Mehiläiset
Viimeksi päivitin tilanteen kesäkuun lopulla, joten nyt on paikallaan kertoa, mitä tarhassa on viimeisen parin kuukauden aikana tapahtunut. Kesähän on ollut kylmä ja sateinen, hunajaa tuli sisään vain muutamana päivänä heinäkuun alussa ja sen jälkeen elettiin...
mennessä Erkki | 29/06/2015 | Blogi, Erkki, Mehiläiset
Sunnuntaina – siis oikeana juhannuspäivänä (21.6. – kesäpäivänseisaus) – kävin aamulla ensin ulkoiluttamassa kameraani metsäpalstallamme. Tultuani kävelyltä 10:n maissa keitin kahvit ja asetuin istumaan mehiläistarhan viereen rentouttavan surinan...
mennessä Erkki | 15/03/2015 | Blogi, Erkki, Sienet
20.2.2015 Viime keväänä tein ensimmäiset sieniviljelykokeiluni alhaisen hygienian toimisto-olosuhteissa rakentamassani hanskalaatikossa, mistä löytyy aikaisempia postauksia täältä. Kokeilut osoittivat, että homma voi toimia, vaikka kehittämisen varaa onkin. Ainakin...
mennessä Erkki | 13/11/2014 | Blogi, Erkki, Mehiläiset
Kuten sienet, myös mehiläisasiat jäivät loppukesän ja syksyn kiireissä päivttämättä. Edellinen päivitys oli 21.7.2014, kun linkosimme ensimmäiset hunajat. Silloin hunajaa tuli 1-pesästä 5,5 kg ja 3-pesästä n. 1 kg. 3-pesä pääsi vauhtiin vasta tämän jälkeen ja 6.8....
mennessä Erkki | 21/07/2014 | Blogi, Erkki, Mehiläiset
Viime mehiläispäivityksen jälkeen ne sulkuristikot on lisätty ja lisälaatikoita laitettu. Koska rakennettuja kakkuja ei aloittelijalla ole, joutuvat mehiläiset rakennushommiin, mikä verottaa hunajan kertymistä pesään. Sulkuristikko on kahden Farrar-osaston päällä ja...