”Biodling med topplistkupa” eli ”Mehiläishoitoa ylälistapesällä” oli Patrick Sellmannin 12.9.2015 Göteborgin lähellä Alaforssissa pitämän kurssin nimi. Ehkä kurssille meno Ruotsiin asti voi tuntua hiukan liiottelulta, mutta tosiasia taitaa olla, ettei ylälistapesien hoitokokemusta Suomessa juurikaan ole. Patrickilla on lähes 40 vuoden kokemus mehiläishoidosta alkaen isänsä mehiläistarhan hoidosta nuorena (isällä oli mehiläisallergia), suuremman mittakaavan mehiläishoidosta styrox-pesissä (mikä hänen mukaansa vei hyvin nopeasti ilon pois mehiläishoidosta) ja viimeiset vuodet ylälistapesillä. Patrickin tapaan hoitaa mehiläisiä ylälistapesissä voi tutustua hänen blogissaan småbruk.se, minkä lisäksi hän pitää aiheesta kursseja kiertäen kiivaaseen tahtiin eri puolilla Ruotsia. Patrickin missiona on edistää nimenomaan pienimuotoista ”takapihamehiläishoitoa” ja hänen väitteensä on, että siihen nimenomaan horisontaalinen ylälistapesä sopii paremmin kuin tavallinen kehällinen latomapesä. Ylälistapesän merkitävänä etuna pienimuotoisessa harrastamisessa on mm, että pesä ja mehiläishoitopuku on lähes kaikki, mitä tarvitaan. Hunajalaatikoita ei tarvitse varastoida talvikaudella eikä linkoa tarvita. Laatikoita ja kehiä ei tarvitse rakentaa, eikä pohjukkeita laittaa kehiin ja langoittaa.
Patrick Sellmanin ylälistapesäkurssilla Alaforsin koululla 12.9.2015. Vasemmalla mallikappale ylälistapesästä.
Menin Alaforssiin edellisenä iltana ja kurssin järjestäneet Maria ja Stefan tarjosivat minulle ystävällisesti majapaikan yöksi. Lauantai aamupäivä ja hiukan lounaan jälkeistä iltapäivääkin käytiin teoriaosuutta läpi Alaforssin koululla ja iltapäivällä tultiin takaisin katsomaan Marian pesiä ja korjattiin hiukan hunajaa talteen. Kurssilla oli 22 osanottajaa, joista suurimman ryhmän muodostivat minusta hiukan yllättävästi 30-60 vuotiaat miehet – naiset olivat selkeästi vähemmistönä. Tämä kurssi oli jatkokurssi, eli tulin hypänneeksi peruskurssin yli. Pääaiheina oli hiukan mehiläispesän biologiaa, tauteja ja erityisesti ylälistapesien talveutus. Talveutus oli se, mikä minuakin erityisesti näin syksyllä kiinnosti. Siinä yhteydessä keskusteltiin lähinnä pesästä, talviruokinnasta ja varroan torjunnasta.
Marian ja Stefanin pesät ovat itserakennettuja ja huomattavasti suuremmalla kakkumitoituksella kuin Patrickin pesät.
Ylälistapesä on puupesä, jossa pohja on joko puuta tai ns ekopohja eli kuorikkeella ja karikkeella täytetty verkkokouru ja välikaton muodostavat ylälistat, joiden päällä on vesikatto. Sellmanin pesissä (malli on pitkälti Philipp Chandlerilta) lentoaukot ovat keskellä pesää melko ylhäällä olevia pyöreitä reikiä, jotka on peitetty suojalevyllä eli ns periskooppilentoaukko. Sikiöala tulee lentoaukon kohdalle, eli keskelle pesää, jolloin riskinä on, että hunaja-alaa voi olla molemmilla puolilla sikiöalaa, mistä voi seurata nälkäkuolema keväällä, vaikka pesässä on ruokaa, koska ruoka jää eripuolelle kuin mihin talvipallo on siirtynyt. Siksi kakkujen tulisi syksyllä olla painottuneina pesän toiseen päähän, jolloin sikiöala on kakuston lentoaukon puoleisessa päässä ja talviruoka toisessa. Kuten puisessa latomapesässäkin, kosteuden tulee päästä poistumaan pesästä yläkautta. Maria oli edellisenä syksynä huolestunut pesän tiiviydestä ja peittänyt 5:stä pesästään 4 rakennusmuovilla. Vain se pesä, johon muovia ei ollut riittänyt, selvisi talvesta. Kardinaalivirhe siis. Ylälistojen päälle laitettavan materiaalin on ehdottomasti oltava hengittävää. Itse käytin tuulesuojalevyjä Farrar-pesien päällä viime talvena ja aion tehdä saman ylälistapesien kanssa. Patrick kertoi oman mehiläishoitomentorinsa aikoinaan neuvoneen laittamaan kolikon latomapesän kannen alle, jolloin sinne muodostuu kapea ilma-aukko. Tämä tehdään ajoissa syksyllä, jolloin mehiläiset saavat itse päättää, mitä sillä tehdä – tukkiako, pienentääkö vai antaako olla. Vastaavan voi tehdä ylälistapesässä jättämällä hiukan rakoa (1-2 mm) joidenkin ylälistojen väliin. Mehiläiset tukkivat ne propoliksella jos eivät tykkää ja jättävät, jos tykkäävät. Oleellista on, että mitään muutoksia pesissä ei tehdä liian myöhään, kun mehiläiset eivät enää pysty korjaamaan tilannetta.
Yleensä ylälistoissa ei ole kavennusta, mutta voi niinkin tehdä. Listat on silloin peitettävä; tässä tapauksessa ruisjauholla tärkätyllä juuttisäkkikankaalla. (Resepti löytyy Warrén kirjasta.)
Ylälistapesä liitetään usein luonnolliseen mehiläishoitoon (natural beekeeping), jolloin keskusteluun nousee yleensä myös ajatus mehiläisten talveuttamisesta hunajalla ilman ruokintasokeria. Patrickin linjana on kuitenkin, että ruokintasokeria annetaan sen verran kuin mehiläiset ottavat. Ruokinta tapahtuu yleensä ämpäreillä, jotka voi sijoittaa pesään väliseinän tyhjälle puolelle (itse olen käyttänyt myös ruokintalaatikoita, jotka aukeavat pesään väliseinän tyhjälle puolelle). Väliseinässä on oltava reikä tai ekopohjamallissa mehiläisille voi avata reitin väliseinän alta. Joka tapauksessa ylälistapesään jätetään väkisinkin melko runsaasti hunajaa, koska pesiä ei voi tyhjentää yhtä tarkkaan hunajasta kuin latomapesät. Pesään on hunajan korjuun yhteydessä jätettävä se määrä kokonaisia kakkuja, missä pesän aikoo talveuttaa. Mehiläiset eivät juurikaan enää ruokinnan yhteydessä rakenna, eli jos kakkuja korjaa pois liikaa, tulee ongelma. Itse olen jättänyt 13 ylälistaa eli minun pesämitoituksella noin 130 dm2, mikä vastaa noin kahta Farrar laatikkoa (1 Langstroth laatikko on n. 90 dm2, 1 Farrar laatikko 60 dm2).
Jos ylälista on pitkä, saattavat mehiläiset aloittaa kennoston rakentamisen useasta kohdasta, jolloin siitä tulee sekava.
Myöskin varroa-punkin torjunta perustuu melko tavanomaisiin oppeihin: muurahaishappo, tymoli, oksaalihappo. Kuhnurikennojen poistoa olisi hankala tehdä, koska niitä ei pysty keskittämään tietylle kehälle. Patrick itse tuntui olevan laiska varroan torjuja, mitä hän perusteli syrjäisellä sijainnillaan Värmlannissa, jolloin varroapaine ympäristön tarhoilta on pieni. Kuhnureiden kautta tapahtuu voimakasta varroan kestävyysvalintaa, sillä vain varroasta selvinneet kuhnurit pääsevät parittelulennolle. Tymoliliinat voi kiinnittää molempien väliseinien yläosiin nastoilla. Oksaalihapon voi laitaa ruiskulla ylälistojen väleihin (jolloin niitä on siirrettävä, mikä ei välttämättä ole talvella hyvä ajatus) tai käryttämällä. Hän suosittelikin minulle, jolla on italialaisia, käryttämistä, koska käsittely pitäisi tehdä niin myöhään (joulukuussa), että listojen liikuttelu ei välttämättä ole enää hyvä ajatus.
Kakkujen puhdistamiseen mehiläisistä käytetään hanhensulkaa (tai mitä tahansa riittävän suurta sulkaa).
Teema, joka tuli eri yhteyksissä esille Patrickin puheissa oli mehiläisrotu. Patrick itse on pohjoismaisen mehiläisen vankkumaton kannattaja ja niitä hänellä itselläänkin on – hän varoittikin, että palopuhetta pohjoismaisen puolesta tulee riittämään. Ehkä pohjoismaisen suurimmat edut liittyvät talvehtimiseen eli siihen, että pohjoismainen mehiläinen lopettaa muninnan jo elo-syyskuussa ja aloittaa keväällä muninnan hitaasti varmistellen, että toukat pystytään varmasti hoitamaan. Muut rodut, italialainen etunenässä, sensijaan munivat pitkälle syksyyn, tarjoten pesän myös varroapunkille, mistä johtuen mm oksaalihappokäsittely tehdään vasta keskellä talvea, ja aloittavat aikaisin keväällä ilman varmuutta siitä, että syntyvät toukat pystytään ruokkimaan, jolloin mehiläishoitaja joutuu varautumaan kevään lisäruokintaan sokerilla. Myöhään syksyyn ja aikaisin keväällä tapahtuvasta sikiöinnistä ei välttämättä lopulta ole mitään hyötyä pesälle. Patrickin etu on syrjäinen sijainti Värmlannissa, jossa ympäristössä on hyvin vähän muita mehiläishoitajia ts muita mehiläisrotuja. Toisaalta riittävällä määrällä ylälistapesiä, joissa kuhnureiden määrää ei rajoiteta, eikä kuhnurikennostoa poisteta, voisi luoda riittävän kuhnuridominassin alueellaan, jotta pohjoismaistakin kantaa voisi ylläpitää. Ajatus houkuttelee, mutta eri asia sitten, mitä lähialueen muut mehiläishoitajat asiasta ajattelisivat…
Pienessä mittakaavassa hunajakakut voi murskata elintarvikeämpärissä ja siivilöidä.
Iltapäivällä käytiin katsomassa Marian ja Stefanin pesiä. Nämä eivät olleet Patricikin mallin mukaisia pesiä, vaan pesätilavuudeltaan ja kakkujen koolta huomattavasti suurempia. Tällaiset pesät voivat olla hyviä tuotantopesiä, mutta toisaalta kakkujen suuren koon vuoksi eivät välttämättä suositeltavia aloittelijoille, koska kakkujen käsittely voi olla haastavaa. Pesällä käynti demonstroi myös joitakin ongelmia. Väliseinän etäisyys ensimmäisestä kakusta oli väärä, jolloin mehiläiset olivat rakentaneet kennostoa kiinni väliseinään. Toisaalta ylälistojen pituus oli kostautunut sillä, että mehiläiset olivat aloittaneet kennoston rakentamisen useammasta kohdasta ylälistaa ja välillä jopa poikittain ylälistaan nähden.
Murskattu kennosto siivilöidään.
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen päivä ja Patrickin asiantuntemus oli vakuuttavaa. Kysyinkin häneltä kiinnostusta tulla Suomeen pitämään ylälistapesän hoitokurssia ja sovittiin, että palataan asiaan. Todennäköisin malli olisi pitää teoriapäivä kevättalvella ja tarhapäivä Iso-orovkkiniityllä alkukesästä vaikka jaokkeita tehden. Kurssi pidettäisiin ruotsiksi, mutta sitähän toki Suomessa vielä osataan. Keväällä voisin itse pitää täydentävän suomenkielisen teoriapäivän, mutta silloin on tyydyttävä allekirjoittaneen rajoitetumpaan tietämykseen ja kokemukseen. Pysykää kuulolla!
Patrickilta voi myös tilata pesiä, jotka hän toimittaa mm kursseille.
