Elämää ötököiden kanssa

Elämää ötököiden kanssa

Kun tulimme Iso-orvokkiniitylle 2014, ihastuimme ennen kaikkea paikan luontoon ja maisemaan. Peltoaukea metsänreunoineen on suomalaista luontoa parhaimmillaan – tuolloin tammikuussakin, kun kävimme paikassa ensimmäisen kerran. Kuljimme pellon yli katsomaan...
Suunnitelmia kesälle

Suunnitelmia kesälle

Uusi kevät taas koittaa, vaikka lunta on maassa puoli metriä. Valon määrä vaan lisääntyy ja itsekin tässä heräilee talvihorroksesta. Niinpä on aika ryhtyä miettimään tämän vuoden suunnitelmia. Siitähän se on jatkettava, mihin syksyllä jäätiin ennen kuin tuli pimeää,...
Elämää ötököiden kanssa

Pesiä, ruokaa ja elintilaa pörriäisille

Näinä talven pimeimpinä päivinä muistelen kesää ja mieleen tulee niittymme täynnä kaikenkarvaisia pörriäisiä surisemassa kukissa. On huolestuttavaa, että ympäri maailman myös luonnonvaraisten pölyttäjien määrät näyttävät vähenevän. Suomessa se on huomattu selkeimmin...
Nordic Permaculture Festival

Nordic Permaculture Festival

Oltiin viime viikon loppu ( torstai-illasta sunnuntaihin 4.-7.8.) pohjoismaisilla permakultuurifestareilla (Nordic Permaculture Festival 2016) Loviisassa, Isnäsissä. Pitännee tänne purkaa vähän jälkitunnelmia. Erityisesti mieleeni jäi tanskalaisen permakultuuritilan...
Nyt päästään rakentamaan!

Nyt päästään rakentamaan!

Kylläpä se kesti, mutta saatiin kuitenkin rakennuslupa ekotalollemme. Eikä edes tarvinnut tinkiä mistään! Päin vastoin ajan kuluessa suunnitelmat vain paranivat. Saimme esimerkiksi haaveilemamme pajupuhdistamon jätevesille, vaikka suunnittelutarveratkaisussa lukeekin:...