Sää

Säähavainnot

PvmLämpötila n. klo 20min ltmax ltSadeTuuliYleiskuva
16.6.201497183Illalla kovaa tuulta, klo 22 tyyntäSekalaista sadekuuroilua, pääasiassa kylmää.
15.6.2014152,5210ap tyyntä, ip puuskiaPääosain kirkas päivä
14 .6.20141410150Lounas 3 m/sKirkastui klo 18 jälkeen.
13.6.2014147pohjoinen 5m/sPilvinen
12.6.201420

Intensiivinen viikonloppu Permakulttuurin Perusteet -kurssilla

Intensiivinen viikonloppu Permakulttuurin Perusteet -kurssilla

Alkupiirissä esittäydyttiin ja tutustustuttiin toistemme projekteihin. 15.-16. heinäkuuta 2023 pidimme toista kertaa Permakulttuurin Perusteet -kurssin Iso-orvokkiniityllä. Kurssilaisia oli 20 eli maksimimäärä. Osallistujia oli monipuolisesti eri puolilta Suomea Kempelettä myöten. He olivat myös taustaltaan erilaisia, ja osalla oli jo oma projekti eri asteisesti aloitettu tai paikka tiedossa omavaraistelua ja permakulttuuria ajatellen. Oli niitäkin, joilla tämä oli vasta haaveissa. Projketit olivat hyvinkin erilaisia mökkitonteista maatilaan ja yhteisöhankkeisiin. Iso osa kurssia oli toisiin...

Satokausi

Satokausi

Niityllämme on oltu odottavissa tunnelmissa. Pellon heinä on kasvanut kovasti heinäkuun aikana. Paikallisen luomuviljelijän on tarkoitus tulla paalaamaan se heinäksi eläimilleen, mutta heinäkuun säät eivät ole oikein suosineet heinäntekoa. Sadetta ja ukkoskuuroja on...

lue lisää
Ylälistapesän esittelyvideo

Ylälistapesän esittelyvideo

Olen jo pitkään ajatellut esitellä ylälistapesiä videolla ja eilen sain vihdoin siihen inspiraation. Tietysti videomateriaalia olisi voinut ottaa pitkin kesää ja tehdä niistä laajempi esitys, mutta nyt tuli tehtyä nopea materiaalin purkitus parissa tunnissa eilen ja...

lue lisää
Sähläystä mehiläistarhassa

Sähläystä mehiläistarhassa

Sunnuntaina - siis oikeana juhannuspäivänä (21.6. - kesäpäivänseisaus) - kävin aamulla ensin ulkoiluttamassa kameraani metsäpalstallamme. Tultuani kävelyltä 10:n maissa keitin kahvit ja asetuin istumaan mehiläistarhan viereen rentouttavan surinan ääreen. Päivästähän...

lue lisää
Latvian sieniä

Latvian sieniä

Kertoessani sieniviljelykokeistani latvialaiselle liiketutulleni, hän antoi ymmärtää, että tuohan nyt on ihan tavallista ja Latviassa tuollaisia sieniviljelytiloja on vaikka kuinka paljon. Sovittiin, että kun seuraavan kerran käyn Latviassa hän järjestää vierailun...

lue lisää

Tilaa Iso-orvokkiniitty blogi! /Subscribe To OurBlog!

You have Successfully Subscribed!