Iso-orvokkiniitty osallistuu ensimmäistä kertaa vierailukohteena Avoimet puutarhat teemapäivään 6.7.2025.

Iso-orvokkiniitty on permakulttuurinen pientila, jossa voit tutustua erilaisiin permakulttuurisiin ratkaisuihin kestävämmän elämäntavan kehittämiseksi. 

Iso-orvokkiniitty on kokeileva permakulttuuritila, jonka Erkki Pöytäniemi ja Marja Nuora perustivat 2014 Karjalohjalle. Tilalle on muodostumassa puutarha ja metsäpuutarha noin 1,5 hehtaarin alalle. Tilan pinta-ala on yhteensä 12 hehtaaria, josta puolet metsää. Syötävään metsäpuutarhaan on istutettu yli 400 puuta ja pensasta, mm jalopähkinöitä, kastanjaa ja hasselpähkinälajikkeita sekä pensaita ja muita monivuotisia kasvikiltoja. Ruokaa tuotetaan myös yksivuotisten kasvimaalla ja kohopenkeissä ja metsässä viljellään sieniä pölkyissä. Mehiläisiä on pidetty alusta asti ja mehiläishoito on suuntautunut yhä enemmän mehiläisempään mehiläishoitoon ja mehiläisten villiinnyttämiseen. Ankat tulivat tilalle viime kesänä popsimaan lehtokotilot ja espanjansiruetanat suihinsa, mutta tuottavat myös ankanmunia. Myös pariskunnan kaksi koiraa osallistuvat tilanpitoon pitämällä myyriä kurissa sekä kauriita ja kettuja loitolla. Paikassa voi tutustua myös siihen, miten olemme rakentaneet lampia tukemaan luonnon monimuotoisuutta ja turvaamaan kasteluveden saantia.
Tervetuloa tutustumaan permakulttuurin periaatteilla rakennettuun ympäristöön. 

Teemapäivän Iso-orvokkiniitty on avoinna klo 12-17 ja esittelykierroksia on tasatunnein klo 12-16. Kesäkeittiöstä saa ostaa kahvia ja teetä ja pikku purtavaa.

Tervetuloa!

Tilaa Iso-orvokkiniitty blogi! /Subscribe To OurBlog!

You have Successfully Subscribed!