Jo ensimmäisillä kerroilla, kun olimme käyneet Iso-orvokkiniityn metsässä heräsi ajatus tehdä alueesta luontokartoitus. Ajatuksena oli, että homma olisi sopiva jollekin biologian opiskelijalle, mutta toistaiseksi sellaista ei ole ilmaantunut (yliopiston sähköisellä ilmoitustaululla oli keväällä ilmoitus). Onneksi Karjalohjalla pitkään asunut tuttumme, ympäristö- ja luontoihminen Rolf Oinonen oli heti innokas tulemaan katsomaan paikkaa, kun soitin. Keskiviikona iltapäivällä vietimme siis pari tuntia kiertäen 4 hehtaarin metsäpalstamme. Valokuvia en ehtinyt jutellessa ja muistiinpanoja tehdessä juuri ottaa, mutta teen kierroksen lähipäivinä uudelleen kameran kanssa.
Rakennustonttien alaosassa oleva nuori koivikko on harvennettu joitakin vuosia sitten suhteellisen lempeästi. Metsälle lienee tehty metsänhoitosuunnitelma. Sieltä olemme jo raivanneet puuta kohopenkkeihin, mutta eipä se vielä juuri näy. Rauduskoivun seassa on melko paljon myös pähkinäpensasta ja pihlajaa. Jonkinverran on myös taikinamarjaa. Rinne nousee melko jyrkästi varsinaiselle rakennuspaikalla (AP-alue) ja rinteen yläosan kivikko on ilmeisesti vanhaa merenrantaa. Jotkut kivenjärkäleet ovat asettuneet yllättävän säännölliseen riviin, mutta luonto ja jääkausi saavat ihmeitä aikaan. Rinteen päällä on talousmetsää, jossa on melko paljon myös katajaa. Onpa siellä yksi tammikin, tosin harmillisesti aivan samankokoisen katajan vieressä. Jompikumpi pitänee poistaa. Tervakko ja hanhikki kukkivat kallioaukolla. Sille voisi avata hiukan lisää valoa.
Rolf ja Marja vihreässä valossa pähkinälehdon tunnelmissa.
Kun tullaan 3 hehtaarin metsäpalstan puolelle, ollaan tasaikäisessä mustikkatyypin kuusimetsässä, joka palstan läpi kulkevan puron taikka noron paikkeilla muuttuu pähkinälehdoksi, mikä onkin palstan varsinainen helmi. Pähkinän levinnäisyysraja kulkee suunnilleen Karjalohjan kirkonkylällä – sen pohjoispuolella sitä ei juuri ole. Askelmitalla pähinälehtoa jatkuu luoteeseen noin 70 metriä ja alueen leveys ehkä 60 metriä. Tosin sanoen noin 40 aaria. Noron yläosassa näyttää olevan peurojen piehtarointipaikka. Pähkinäpensaat ovat melko isoja ja tunnelma on hieno. Rolfiltakin lähtee hattu päästä. Puustosta kuuluu linnunpoikasten ruokintaääni. Pähkinähakki on rikkonut pähkinöitä kivien päällä. Kiviä on kasattu ehkä kaskeamisen yhteydessä. Pähkinälehtoon on joskus istutettu mäntyä, jotka pitäisi ensimmäisenä poistaa. Myös kuusi tunkee reunoilta lehtoon, joten niitäkin voisi hiukan harventaa ja antaa lehdolle lisää valoa. Samoin joitakin haapoja ja koivuja pitää poistaa. Rolfin mukaan pähkinäpensaat ovat jo selkeästi kituvaiheessa muiden puulajien tunkiessa päälle. Pähkinäpensaat tarvitsevat siis hiukan avitusta. Rauduskoivu ja pähkinäpensas tuottavat mehiläisille keväällä siitepölyä.
Luoteispään rinteessä on lehtomaisia piirteitä. Ketunleipä viittaa rehevämpään maaperään.
Hiirenportaat viihtyvät palstalla useissa kohdissa.
Palstan luoteispää on taas kuusivaltaista talousmetsää, jossa on melko paljon myrskytuhoja tältäkin keväältä. No, Espoon Keskuspuiston laitamilla pitkään asuneina ja Nuuksion vakiovieraina olemme tottuneet siihen, että metsään jätetään lahopuuta monimuotoisuuden lisäämiseksi. Kävelemme rinteen alaosan kuusimetsän kautta takaisin pellolle ja ylitämme puron alempaa. Tässä on jo kukkinut rentukka.Haavat ovat todella isoja ja suuri koivu sopisi hyvin kanahaukan pesäpuuksi. Peuranraato on todennäköisesti 1. vuoden valkohäntäpeuran. Aikasemmin mäyrän huussiksi epäilemäni kasa osoittautuukin supin jätöksiksi. Vieraslaji siis…
Ehkäpä mitään yksittäistä ihmettä ei löytynyt, mutta nähtävästi ei vain meidän vaan Rolfinkin mielestä vaikuttava kokonaisuus! Kyllä tätä kelpaa ihmetellä. Puuainesta polttopuuksi, sieniviljelyyn ja kohopenkkeihin ei tule puuttumaan kun tätä ruvetaan hissuksiin hoitamaan. Pähkinälehto kelpaisi varmaan Metso-ohjelmaan, mutta se taitaa olla meidän tarpesiin liian rajoittavaa. Mieluummin hoidetaan sitä kuin annetaan sen luonnollisesti kitua muiden puiden puristuksissa. Tasaikäisen kuusikon hoito tulee olemaan haasteellista, koska se on jo liian vanha muutettavaksi poimintahakkuilla eri-ikäisrakenteiseksi. Ehkäpä annetaan sen vaan kasvaa vanhaksi kuusikoksi – toki jokin puu voidaan välillä jostakin ottaa.
Kieloa kallioaukossa.
