(sivu on kesken ja joka tapauksessa täydentyy ajanmittaan.)

Pähkinät ovat olleet alusta asti yksi Iso-orvokkiniityn pääteemoista ja oikeastaan yksi syy, miksi ihastuimme juuri tähän paikkaan kevättalvella 2014 – onhan metsässämme runsaasti pähkinäpensasta ja jopa 40 aarin kokoinen vanha pähkinälehto. Toisaalta pähkinäteemaan on ollut vaikeata saada otetta tai tietoa, varsinkin suomalaista tietoa tuntuu olevan aiheesta niukasti ja sekin saattaa olla enemmän joidenkin henkilöiden päässä kuin kirjattuna mihinkään.

Tässä keskityn pähkinäpensaaseen, Corylus avellana L. eli hasselpähkinään. Pähkinäpensas on Etelä-Suomessa luonnonvaraisena esiintyvä laji, mahdollisesti reliikki 2500 vuotta sitten päättyneeltä jääkauden jälkeiseltä lämpimämmältä kaudelta. Suomessa pähkinää kasvaa etelärannikolla ja Kanta-Hämeen lehtokeskuksessa. Karjalohjalla pähkinää esiintyy yleisesti ja kasvaa mm hakkuuaukioilla yhtenä pioneeripuulajina. Pähkinäpensaasta on varsin kattava artikkeli wikipediassa, joten ihan kaikkia perusasioita en tässä toista. Ehkä joitakin oleellisia asioita, jotka on hyvä tietää:

• Euroopanpähkinäpensaan levinneisyysalue ulottuu lähes koko Eurooppaan pohjoisia alueita lukuunottamatta, mukaanlukien Turkki, joka on maailman ylivoimaisesti suurin hasselpähkinän tuottajamaa ja viejämaa. Kaupasta ostettava hasselpähkinä on siis samaa C. avellana lajia kuin meikäläinen pähkinäpensas.
• Corylus suku kuuluu koivukasvien heimoon. Corylus sukuun kuuluu 14-18 lajia pohjoisen pallonpuoliskon lauhkeassa vyöhykkeessä. Osa on pensasmaisia, kuten meikäläinen pähkinäpensas, osa puumaisia kuten esimerkiksi Turkinpähkinä C. colurna.
• Pähkinäpensas on yksikotinen pensas, ts kussakin pensaassa on emi- ja hedekukkia. Se on ristipölytteinen eli pölyttyminen edellyttää enemmän kuin yhden yksilön.
• Pähkinäpensas kukkii varhain keväällä maalis-huhtikuussa ennen lehtien puhkeamista. Se on tuulipölytteinen eli se ei tarvitse mehiläisiä tai muita hyönteispölyttäjiä pölyttyäkseen. Sen sijaan se on lepän ja pajujen ohella varhaiskevään tärkein siitepölyn lähde mehiläisille siellä missä sitä esiintyy, jos vain kukinta-aikaan on jo niin lämmin, että mehiläiset lentävät (yli 10C).
• Suomessa sadonkorjuusta vastaavat lähinnä pähkinähakit, närhet ja oravat.
• Ihminen on hyödyntänyt hasselpähkinää ”aina”; todistettavasti jo mesoliittisella ajalla 9000 vuotta sitten Englannissa.

Toivo Rautavaaralla on ”Mihin kasvimme kelpaavat” kirjassaan (1976) aukeaman verran tietoa pähkinäpensaasta. Rautavaaran mukaan pähkinästä kelpaavat pähkinät syötäviksi, oksat tynnyrivanteiksi ja koreiksi ja vanhat rungot hienoihin puusepäntöihin. Pähkinässä on 17,5% valkuaista, 7-8% tärkkelystä ja sokeria,  ja 60-65 % rasvaa. Rautavaara kertoo hiukan myös pähkinän korjuusta norjalaisiin tietoihin pohjautuen ja käytöstä. Näistä myöhemmin.

Ylipäänsä tiedon löytäminen pähkinäpensaan hyödyntämisestä on ollut aika työlästä. Pähkinöiden satunnaista keräämistä lukuunottamatta harva lienee yrittänyt Suomessa hyödyntää sitä. Pähkinöiden kerääminen ei muuten kuulukaan jokamiehenoikeuden piiriin, joten siihen pitäisi olla maanomistajan lupa.

Seuraavassa esitän aiheesta löytämääni kirjaviisautta, jossa olen käyttänyt lähteinä Martin Crawford: ”Creating a Forest Garden” -kirjaa (2010), Ken Mudge ja Steve Gabriel: ”Farming the Woods” -kirjaa (2015) ja ennenkaikkea Philip Rutter et al: ”Growing Hybrid Hazelnuts” -kirjaa. Viimeksimainitun löysin melko sattumanvaraisesti, kun heinäkuussa 2015 Yhdysvaltoihin suuntautuneella työmatkalla jouduin valtavaan ”American Mall” ostoshelvettiin, jossa pelastauduin kirjakauppaan, jonka viljelyaiheisten kirjojen hyllyltä tämä löytyi. Vastakohtaisuuksien maa! Ruotsalaisen Stjärnsundin metsäpuutarhablogissa kirjoitetaan myös paljon pähkinöistä ja sieltä löytyi linkki Britta Nylinder: ”Nötodling i Sydsverige -med fokus på hassel” (2013) pdf-kirjaan. Pähkinästä löytyy myös vanhempaa tietoa, mm virolaisen Alexander Siimonin kirjassa ”Aianduse Käsiraamat” (1956)(löytyy virolaisista antikvariaateista) ja ruotsalaisen Gunnar Anderssonin 1902 julkaisema ”Hasseln i Sverige. Fordom och nu”.

Yritän seuraavassa koota eri lähteistä löytämääni tietoa luonnonvaraisen pähkinäpensaan hyödyntämisestä, pähkinäpensaan viljelystä, pähkinäpensaan jalostuksesta, sadonkorjuusta ja sadon käsittelystä.

Luonnonvarainen pähkinä

Pähkinää on varmaan Suomessakin kerätty aina. ”Pähkinäpensas oli ilmeisesti niin tärkeä ravintokasvi, että mahdollisesti ihmiset jopa avustivat sen kasvua raivaamalla puita”, kivikautisten ihmisten ravitsemusta tutkinut Santeri Vanhanen arvioi. Eri lähteistä tulee vastaan tieto, että esimerkiksi ahvenanmaalaiset olisivat maksaneet veronsa Tukholmaan pähkinöinä 1600-1700-luvuilla (ei viitettä). Ruotsalaisessa Skogsträdgårdbloggenissa mainitaan, että Taalainmaalla oleva Stora Hässlenin hasselpähkinäkasvustot olisivat olleet aikanaan metsäsuomalaisten perustamia. Tänä päivänä tuntuu oudolta, että pähkinöiden poiminta ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, mutta aikaisemmin pähkinällä on ilmeisesti ollut maanomistajalle niin suuri arvo, että jokamiehenoikeuksia on siltä osin rajoitettu. Tänä päivänä pähkinät jäävät suotta poimimatta rajoituksen takia. Periaatteessa luonnonvaraisen pähkinän poiminta on siis mahdollista vain maanomistajalle tai maanomistajan luvalla ja luonnonvaraisten pähkinäpensaskasvustojen hoito vain maanomistajalle.

Kuten aikaisemmin mainittu, meillä on Iso-orvokkiniityssä melko runsaasti pähkinäpensasta toisaalta siellä täällä sekametsässä muiden puiden joukossa ja tulevan talomme ympärillä että kuusimetsään, noroon ja naapurin hakkuuaukeaan rajoittuvalla noin 0,4 hehtaarin alueella yhtenäisempänä vanhana pähkinälehtona. Nämä pensaat eivät vaikuta kovin tuottavilta; oletettavasti, koska ensinmainitut ovat liian varjossa ja pähkinälehto on liian vanha ja sekin kasvamassa umpeen ja se on etelän ja lännen puoleisen vanhan kuusimetsän varjostama. Miten näiden pähkinäpensaiden tuotantoa voisi parantaa? Kysymykseen voinevat tulla ainakin seuraavat toimenpiteet:

• Varjostuksen vähentäminen karsimalla muita puita pähkinäpensaiden ympäriltä ja pähkinälehdosta kuitenkin typpeä sitovaa harmaaleppää suosien.
• Pähkinäpensaiden kunnostus leikkaamalla kuolleet oksat pois, rajoittamalla rungot noin 5-6:een pensasta kohden.
• Uudistamalla pähkinäpensaita leikkaamalla ne kokonaan alas (engl. copicing), jolloin uudistunut pensas on taas tuottava 5-6 vuodessa. Pähkinälehdossa voisi esimerkiksi pyrkiä 15 vuoden kiertoon siten, että vuosittain leikataan alas joka 15. pensas.
• Varovainen kalkitus – onhan pähkinäpensas kalkinsuosija, mutta metsämaamme pH on alle 6.
• Varovainen lannoitus ja maanparannus kompostilla ja huussista saatavalla virtsalla. Tämä voi tapahtua myös kuoppalannoituksena, eli kaivamalla kompostia pähkinäpensaiden juurten ulottuville peitettävään kuoppaan (suunnilleen samalle säteelle, mihin lehvästökin ulottuu), jolloin muuhun maaperään ei juuri vaikuteta, mutta puiden juuret voivat hakea tarvitsemansa ravinteet kompostikuopasta.

Kaiken kaikkiaan tie lehtomaisesta sekametsästä kohti syötävää metsäpuutarhaa voisi kulkea yllä kuvatulla tavalla suosien pähkinäpensaan lisäksi toista metsässämme esiintyvää syötävää satoa tuottavaa puuta, pihlajaa (on siellä myös terttuseljaa) ja typpeä sitovaa leppää ja istuttamalla sekaan vähitellen muita syötävää satoa tuottavia puita.

Pähkinäpensaan viljely

En tiedä onko Suomessa koskaan varsinaisesti viljelty pähkinäpensasta vai onko pähkinäpensaan hyödyntäminen perustunut vain luonnonvaraisten kasvustojen hyödyntämiseen. Laitilassa Vakkataimi on istuttanut 250 metriä hasselpähkinäviljelmää paikallista luonnonkantaa, josta he syksyllä 2015 olivat poimineet yli 200 kiloa pähkinää. Lähimmät kaupalliset hasselpähkinäviljelmät lienevät Tanskassa (sielläkin vain noin 10 ha).

Pähkinäpensasta voi lisätä kylvämällä tai kasvullisesti taivukkailla. Kylvämisestä löytyy erilaisia versioita netistä, mutta yksinkertaisimmalta kuullostaa kylväminen syksyllä märkään hiekkaan ulkona. Kylvää voi suoraan saman syksyn pähkinöitä. Oleellista on, että siemen saa kylmäkäsittelyn. Kylvämällä ei tietenkään saa tarkkaa kopiota emokasvista, joten se ei sovellu jalostettujen lajikkeiden lisäämiseen, missä on käytettävä taivukkaita. Luonnonkantojen lisäämiseen kylvö käy hyvin, mutta jos haluaa lisätä jotakin erityisen hyvänä pitämäänsä yksilöä, on se lisättävä kasvullisesti. Kumpaakaan menetelmää en ole itse kokeillut, joten en lähde tässä tarkemmin neuvomaan, mutta tarkoitus on tänä syksynä (2015) kylvää eri alkuperää olevia pähkinöitä. Olisi siis pitänyt jo, mutta hyvin niiden pitäisi vielä ehtiä saada tarpeellinen kylmäkäsittely jahka talvi tulee. Pähkinäpensaan taimia voi toki myös ostaa, mm aiemmin mainitulta Vakkataimelta.

Pähkinäpensas kasvaa kaikenlaisilla maalajeilla, mutta mielellään kevyillä mailla, joissa pH on noin 6. Pähkinäpensas on melko arka kuivuudelle, joten kosteutta pitäisi säilyttää maassa esimerkiksi katteilla. Pähkinäpensas kasvaa varjossa ja tuulisellakin paikalla, mutta pähkinäsadon saamiseksi sen tulisi olla aurinkoisessa ja suojaisessa paikassa. Pensaiden välinen etäisyys tulisi olla noin 5 metriä tai riveihin istutettaessa 4 metriä rivivälien ollessa 6 metriä. Jos pähkinää istuttaa tuulensuoja-aidaksi voi sen istuttaa tiheämpäänkin. Jos istuttaa pellolle, lienee hyvä ajatus lisätä istutuskuoppaan myös metsämaata mykoritsasienien saamiseksi mukaan, ellei tätä ole jo tehty taimikasvatusruukkuihin.

Leikkaamisella pyritään siihen, että pensaassa on 3-6 vartta. Talvella edellisen vuoden versot voi leikata niin, että 3-4 silmua jää. Pensaan keskelle kasvavat versot ja juurivesat leikataan pois. Kun oksat ovat kasvaneet riittävän voimakkaiksi, voi niistä joka kolmannen leikata alas, jolloin ne uusiutuvat. Talvileikkaus on hyvä tehdä kevättalvella kukinnan alettua, jolloin tulee samalla pensaita ravistellessaan edistäneeksi siitepölyn irtoamista hedekukista. Kesällä voidaan leikata vuosikasvusta voimakkaat yli 25 cm sivuversot pois, jolloin vegetatiivinen kasvu vähenee ja voimaa kohdistuu enemmän sadon tuottamiseen.

Pensaiden aluskasvillisuus on syytä pitää matalana tai käyttää katetta 1,20 metrin säteellä pensaan rungosta. Talvella kate voi luoda suojan myyrille, jolloin voi olla parempi laittaa kate keväällä, jolloin se on syksyyn mennessä pitkälti maatunut pois. Katekasvina esimerkiksi valkoapila sitoo maahan typpeä. Pähkinäpensaan kumppaneiksi tulisi istuttaa myös typpeä sitovia puita kuten leppiä, tyrniä, siperianhernettä (Caragana arborescens) ja/tai hopeapensasta (Elaeagnus sp).

Pähkinäkärsäkäs (Curculio nucum) on pähkinän merkittävin tuhoeläin, mutta se ei liene kovin yleinen Suomessa (?) Monilia fructigena, joka aiheuttaa omenalla muumiotautia voi vaivata myös hasselpähkinää. Amerikkalainen Anisogramma anomala (pähkinärutto?) esiintyy amerikassa hasselpähkinällä, mutta eurooppalaisella C. avellanalla ei ole sille vastustuskykyä. Pohjois-Amerikasta ei missään tapauksessa saa tuoda hasselpähkinään liittyvää kasvimateriaalia Eurooppaan.

Lajikkeet ja jalostus

Lajike (cultivar) on nimen saanut viljelykasvien jalostustyön lopputulos. On aika poikkeuksellista, että Suomessa luonnonvaraisena kasvavasta kasvista on olemassa myös lajikkeita. Yleensä viljelykasvimme eivät esiinny luonnonvaraisina ja ”villiruokakasveistamme” ei ole lajikkeita. Pähkinäpensaslajikkeet risteytyvät keskenään ja myös luonnonvaraisen pähkinäpensaan kanssa. Ilmeisesti kaikki Corylus suvun pähkinäpensaat risteytyvät keskenään, mitä onkin käytetty jalostuksessa hyväksi.  Kaakkois-Euroopassa esiintyvä C. maxima eli isopähkinäpensas (engl. filbert) voidaan lukea myös pähkinäpensaaksi C. avellana, niin monta kertaa ne on risteytetty keskenään viimeisten 3000 vuoden aikana. USA:ssa on melko laajamittaisesti risteytetty C. avellanaa ja sikäläisiä pähkinäpensaita C. americana ja C. cornuta ja tätä varten on kehitetty neohybrid -käsite kuvaamaan jalostuspopulaatiota, jossa kolmea saman suvun lajia risteytetään jatkuvasti keskenään, muodostaen uuden neohybridi-populaation, josta valinnalla haetaan haluttuja ominaisuuksia (Rutter, Philip A. 2015).

Lajikkeista ”Lambert Filbert” on vanha valtalajike eri puolilla Eurooppaa ja tanskalaisen Lars Westergaardin mukaan edelleen suositeltavin viljelylajike. Eri Euroopan maista löytyy useita muitakin lajikkeita ja esimerkiksi äsken mainitulla Westergaardin taimitarhalla Tanskassa on myyntivalikoimassaan seitsemän eri lajiketta, joista yksi heidän omansa.

 

Sadonkorjuu

Sadon käsittely

 

Edit:

• Erkki 29.12.2015
• Erkki 7.11.2015