Vielä kirjoittaessani mehiläishoitoartikkelin ensimmäistä versiota, ajattelin hoitavani mehiläisiä jatkossakin kutakuinkin normiopeilla Farrar-pesissä, kuten viime kesänä aloitin. Tarkoitus oli vain tutustua ylälistapesiin lukemalla Philip Chandlerin Barefoor beekeeper ja Warrén L’Apiculture pour Tous (englanniksi Beekeeping for All). Kuinka ollakaan, en ollut päässyt Barefoot beekeeperiä edes loppuun, kun olin jo päättänyt rakentaa ylälistapesän – tai paremminkin kolme pesää – ja tehdä ensi kesän jaokkeet niihin. Pakko tehdä asioita eri tavalla. Onneksi en ole lukenut Warrén kirjaa vielä…
Tästä se alkaa. Pyysin lautatarhalta kolmiopalat valmiiksi sahattuina, mutta en saanutkaan…
Kolme väliseinää pesää kohti, tosin pääsääntöisesti vain kahta tarvitaan.
Philip Chandlerin biobees.com sivustolta löytyy myös erilliset pdf-kirjaset horisontaalisten ylälistapesien rakentamiseen (HTBH; horizontal top bar hives) ja tulossa on myös oma julkaisu mehiläisten hoitamisesta niissä. Toki netistä löytyy muitakin oppaita. Olen siis rakentanut pesiä pitkälti Chandlerin oppien mukaan, mutta myös ruotsalainen Patrick Sellman, joka kuvaa kokemuksiaan näistä pesistä ja niiden rakentamisesta småbruk.se sivustollaan, vaikutti suunnitelmiini (tosin hänkin on saanut virikkeensä Chandlerilta). Jos ruotsia lukee, kannattaa ilman muuta tutustua siihenkin. Hän vaikuttaa Värmlannissa samoilla leveyspiireillä kuin Etelä-Suomi, joten hänen kirjoituksensa antaa hiukan uskottavuutta sille, että pesät toimisivat täälläkin.
En tässä paneudu sen kummemmin siihen, miksi tällaisia pesiä pitäisi käyttää (kts mehiläishoidon pääartikkeli), vaan menen suoraan pesän suunnitteluun ja rakentamiseen. Tietenkään minulla ei vielä ole mitään kokemusta tällaisen pesän käytöstä – tuskin olen sellaista livenä nähnytkään. Lisäksi en ole erityisen kokenut nikkari, joten ratkaisut ovat melko yksinkertaisia. Toimistomme toinen puoli muuntui tällä kertaa puutyöverstaaksi. Puutavaran hankin mahdollisimman paljon valmiiksi sahattuna.
En noudattanut mitenkään orjallisesti Chandlerin mittoja, nehän ovat joka tapauksessa melko joustavia. Toisaalta ilman eritystä syytä ei niistä kannattane poiketakaan. Oleellisinta pitkän päälle lienee, että kaikki omat pesät ovat samalla mitoituksella ainakin väliseinien suhteen. Pesän pituudella ei niinkään ole väliä. Pesä koostuu seuraavista osista:
- Itse pesälaatikko, johon tulevat väliseinät ja kennostot (kakut). Laatikko kapenee alaspäin (se sijaan että seinät olisivat pystysuoria) jolloin kakkujen pinta-alan (=painon) suhde kiinnitykseen ylälistaan on edullisempi. Toisaalta kakkujen nosto ylös pesästä on helpompaa, kun kakku irtoaa selkeästi seinistä (mahdolisesti veitsen avustuksella) heti kun sitä nostaa. Eivätkä mehiläiset jää rullaamaan kakkuja nostettaessa kakkujen ja seinän väliin.
- Väliseinät, joilla rajoitetaan pesä keskelle laatikkoa ja mahdollisesti – jos samassa pesälaatikossa on varsinaisen yhdyskunnan lisäksi jaoke tai parvi – yhdyskunnat toisistaan. Väliseinät ovat muodoltaan katkaistuja kolmioita, jotka sopivat täsmällisesti vinojen ulkoseinien väliin.
Ylälistapesän väliseinä. Vieressä ylälista.
- Ylälistat, jotka ollessaan vieri vieressä muodostavat myös pesän välikaton. Kakusto ei siis ole ylöspäin avoin, kuten irtokehäpesässä. Ylälistan alapuolelle kiinnitetään kolmiolista ohjaamaan kennoston rakentaminen haluttuun paikkaan ja kakut suoriksi.
- Lentoaukot ovat Chandlerin mallin mukaisesti kolme 22 mm reikää toisen pitkän sivun yläosassa (en tiedä onko englannissa viinipullonkorkitkin eri kokoisia kuin muualla, mutta ensimmäiset kokeilemani korkit olivat liian pieniä reikiin…). Reiät peitetään alaspäin aukeavalla kotelolla (ns periskooppilentoaukko), mikä toimii suojana, ettei tuuli puhalla suoraan pesään sisään ja lintuja vastaan. Kotelo on aukaistava, jolloin varsinaisia lentoaukkoja voi tarvittaessa katsoa. Perinteisesti myös ylälistapesän lentoaukko on ollut pesän lyhyessä päässä alhaalla. Lentoaukot pitkällä sivulla mahdollistavat joustavamman hoidon, eli yhdyskunta rajoitetaan molemmilta sivuilta väliseinällä, jolloin sitä voidaan kasvattaa joustavasti molempiin suuntiin ja kakustoon pääsee käsiksi molemmilta puolilta. Ensimmäistä kakkuahan voi tarkastella pelkästään väliseinää siirtämällä. Jos lentoaukko on pesän päässä tulee sikiöala lentoaukon puoleiseen päähän pesää, jolloin sen tarkastaminen edellyttää hunajakakkujen siirtämistä pois tieltä ensin. Lentoaukot ovat ylhäällä, jolloin ne toimivat myös tuuletusaukkoina ylöpäin (pesissähän on tuulettuva alapohja, eli ns ekopohja) ja lisäetuna saattaa olla se, etteivät pohjalle pudonneet varroa-punkit pääse takaisin lentoaukon kautta kulkevien mehiläisten kyytiin.
- Tarkkailuikkuna toisella pitkällä sivulla mahdollistaa yhdyskuntien tarkastelun pesää avaamatta. Tämä on paitsi kiehtovaa, mahdollistaa pesän kehittymisen tarkastelun (ei tietenkään läpikotaista tarkastusta) pesää avaamatta ja myös lasin läpi valokuvaamisen. Netissä näkee kaikenlaisia kehittyneempiä puusepäntaitoja vaativia ratkaisuja, mutta minä laitoin lasin koko sivuseinän pituudelle. Tärkeätä on, että lasin sisäpinta on samalla tasolla muun sisäseinän kanssa. Ikkuna pidetään tietenkin normaalisti kiinni eli sen päällä on avattava luukku. Luukun ja lasin väliin mahtuu talvella lisäeriste. Lasi saattaa talvella hohkata kylmää eli talvipallo saattaa väistää toiselle reunalle. Toisaalta lasipinta toimii tehokkaana kondenssipintana, jolloin mehiläisten energiantuotannosta syntyvä vesihöyry tiivistyy lasille ja valuu ekopohjan kautta ulos.
Seinät asetetaan väliseinien varaan listojen päälle, jolloin päädyt saadaan kiinnitettyä oikein (ikkunaseinä kuvassa väärinpäin).
- Ekopohja. Ylälistapesässä voi toki olla normaaliin tapaan puu- tai verkkopohja. Chandlerin kehittämä ekopohja, jota monet muutkin ovat innostuneet kehittämään, on käytännössä verkkokouru, joka täytetään maatuvalla puuaineksella. Se siis vastaa onton puun, jossa mehiläisillä luonnossa saattaisi olla pesä, lahoavaa pohjaa. Pesästä pyritään näin muodostamaan pesän terveyttä edistävä monipuolinen ekosysteemi. Karikkeessa elävillä petohyönteisillä arvellaan olevan merkitystä varroantorjunnan kannalta eli ne söisivät pohjalle putoavat varroa-punkit (Stratiolaelaps: harsosääskipetopunkki) – tästä ei tosin taida olla paljoa näyttöä, mutta ajatus on hauska ja kokeilemisen arvoinen.
- Jaloilla pesä nostetaan mukavalle työskentelykorkeudelle. Pesän on oltava täysin vatupassissa ainakin pituusuunnassa, muuten kennostot rakennetaan pesään nähden vinoon. Jalkoihin on ainakin meidän olosuhteissa syytä kehittää jonkinlaiset muurahaisesteet.
- Katto eli vesikatto. Talveksi ylälistojen päälle on laitettava esimerkiksi tuulensuojalevyjä lisäeristeeksi, kuten tavallisissa puupesissä. Jos ylälistojen päälle laittaa hunajalaatikoita, pitää katto voidan nostaa niiden päälle.
Pesä rakentuu väliseinien ympärille, joten niiden tekeminen on
Pesä kapenee alaspäin, pohjalla ekopohjan metalliverkkoinen kouru.
ensimmäinen toimenpide. Chandlerin mitoituksessa ylälista (johon väliseinä tulee kiinni) on 430 mm, väliseinän yläreuna 380 mm ja korkeus 300 mm, katkaistun kolmion alareuna 125 mm. Mitoitus lienee kohtuurajoissa aika joustava. Jos ylälista on kovin pitkä saattaa kennoston rakentaminen alkaa kahdesta kohtaa ja johtaa jonkinlaiseen muotopuoleen kakkuun. Jos syvyyttä tulee liikaa, käy kakun käsittely hankalaksi. Kakussahan ei ole kehää eikä tukilankoja, joten sen käsittely on huomattavasti varovaisempaa kuin kehäkakuilla, eikä kakkua saa käsitellessä kääntää niin, että taipuisi. Sellmanin blogissa olevasta pohdinnasta päättelin kuitenkin, että mitoitus voi olla isompikin kuin Chandlerilla. Käytin ylämittoina (listan pituus, väliseinän yläreuna) samoja mitoituksia kuin Chandler (430 mm / 380 mm), mutta tulin syventäneeksi pesää lähes 10 cm. Mitta syntyi siitä, että käytin seinään 138 mm lattialankkua (paksuus 28 mm) ja väliseinän korkeudeksi muodostui 394 mm ja katkaistun kolmion lyhyen sivun mitaksi 128 mm (jos ei muista, mikä on Pytagoraan lause, kannattaa käyttää suoraan vaikka Chandlerin mittoja). Väliseinät siis määrittävät pesälaatikon koon. Tässä tapauksessa maksimikokoinen kakku olisi noin Langstroth pesän kakun kokoinen.
Pesän pituus on täysin joustava: tarpeen mukaan voi tehdä lyhyen jaoke- tai parvipesän tai sitten vaikka parimetrisen ”rivitalon”. Sellman on rakentanut 150 cm pesiä, mutta sellainen on kyllä aika massiivinen – toisaalta siihen mahtuu vaikka kaksikin yhdyskuntaa. Itse päädyin 1044 mm sisämittaan, mikä syntyi ajatuksesta, että pesä vastaisi ulkomitoiltaan kahta peräkkäin olevaa Sato-pesän Farrar-laatikkoa. Näitä voisi sitten käyttää hunajalaatikkoina pesän päällä. Pesään mahtuu 27 ylälistaa (väliseinät mukaanlukien), jolloin se vastaa tilavuudeltaan alle kolmea Langstroth laatikkoa tai noin neljää Farrar-laatikkoa. Periaatteessa hunajalaatikoille luulisi siis olevan tarvetta vaikka kakkujen rakennuttaminen vähentääkin hunajantuotantoa. Pääsy hunajalaatikoihin syntyisi jättämällä mehiläisen mentävät raot hunajakakkujen listojen väliin, jolloin tosin reunoihin syntyvät aukot on tukittava. Jos hunajalaatikoita ei käytä voi hunajaosaston listojen väliin laittaa 6-12 mm listoja, jolloin mehiläiset rakentavat hunajakakut paksummiksi.
Päädyt kiinnitetty ja kolme väliseinää ja muutama ylälista pesässä. Ikkunaa ei ole vielä asennettu.
Tietysti juuri väliseinien sahaaminen valmiiksi ei lautatarhalla onnistunutkaan, vaan jouduin sahaamaan ne itse pistosahalla vapaalla kädellä. Ihannehan olisi, että väliseinät olisi sahattu millilleen oikein, koska pesän rakennus alkaa niistä. Kaksi väliseinää laitetaan pystyyn pöydälle ja tuetaan seinät niiden varaan ja kiinnitetään päädyt. Sivuseinät asetetaan siis ylälistan päälle ja päätyseinät pöydälle, jolloin päädyt tulevat juuri ylälistan paksuuden verran sivuseiniä korkeammalle ja toimivat ylälistojen topparina. Alareunat tulevat samalle tasolle (sivuseinät ovat vinossa, päätyseinät suorassa). Pesälaatikko on valmis! Tietenkin lentoaukoissa, tarkkailuikkunassa ja ekopohjassa on vielä pientä näpräämistä ja jalatkin on kiinnitettävä ja vesikatto tehtävä. Googlen kuvahaulla voi katsoa erityylisiä pesäratkaisuja. Osa on kauniita puusepäntyön taidonnäytteitä, osa hyvin yksinkertaisia. Pesän voi rakentaa vaikka jätelaudasta tai muista materiaaleista. Kattona voi toimia pellinpala, jonka päällä on painoja. Jalkoina voi olla betoniharkkoja. USA:ssa on ammattitarhaajia, joilla on satoja pesiä, jolloin pesillä ei oikein voi hifistellä ( kts esim. Wyatt A. Mangum (Ph.D.)
Kevään mittaan mietittäväksi jää, miten Farrar-pesistä tehdään näihin jaokkeet. (Tarkoitus ei ole ainakaan tässä vaiheessa luopua Farrar-pesistä.) Farrar-kehiä ei tietenkään voi siirtää ylälistapesään – ne eivät mahdu sinne – mutta sen sijaan Farrar-pesissä voisi rakennuttaa kennostoa ylälistoihin, jotka voisi sitten siirtää ylälistapesiin. Netissä näkee myös, kuinka kehiä rikotaan ja kakkuja muotoillaan, niin että ne saadaan sopimaan ylälistapesään. Tavallisen kehän ylälista toki mahtuu pesän päälle, vaikka se onkin pitempi kuin ylälistat. Ehkä myös ravistusparvien teko olisi ratkaisu.
Massatuotantoa.
Katto tuli tuppeen sahatusta lepästä, joka sattui olemaan Bauhausissa tarjouksessa. Hieno, mutta varsin raskas ratkaisu. Päätypalojen sahaamisessa oli pistosahalla käyttöä.
Kesää odotellessa pesät pääsevät palvelemaan taimipöytinä.
