Tuulensuojaa, marjapensaita ja perunapenkki

Talon ympärillä oleva metsä on keväisin täynnä sinivuokkoja.

Kevät on edennyt hurjaa vauhtia ja maisema näyttää jo aivan vihreältä. Kesän tuloa on aina niin riemukasta seurata. Ensin kukkivat sinivuokot, sitten valkovuokot ja nyt jo kielotkin. Niitä on kaikkia meillä luonnostaan täällä metsän siimeksessä. Puutarhassani on talvehtinut myös yksi sarviorvokki, joka on koko toukokuun kukkinut täysillä.

Sarviorvokki talvehti kohopenkissä.

Vaikka olemmekin joutuneet keskittymään muihin työhommiin tässä viime aikoina, on Iso-orvokkiniityylläkin tapahtunut sentään jotain. Ruma varastoteltta on saatu purettua talon edestä ja tilalla on suuri lampaanlantakompostikasa, joka vielä odottelee levitystä. Teltan tilalle tulee perunamaa, jahka tämä saadaan tehtyä.

Nyt on jo kolmas vuosi, kun perustamme uuden perunamaan. Aikaisemmin olemme aina tehneet nurmesta perunapenkin kattamalla ensin aaltopahvilla ja levittämällä paksun kerroksen kompostia päälle. Siihen sitten perunat asetellaan vain pintaan ja levitetään paksu olkikerros päälle. Hyvin on saatu perunaa joka vuosi. Tällä kertaa ei tarvita aaltopahvia alle, koska teltan pohja on kasvillisuudesta vapaa ja muutenkin.

Näin olemme laajentaneet vihasnnesvijelyalaa joka vuosi. Aikaisemmin tehdyille aloille Erkki on kylvänyt syksyllä porkkanaa eri lajikkeita, palsternakkaa ja persiljaa. Palsternakka tuntuu ainakin kasvavan hyvin näin! Muista yksivuotisista vihanneksista kerron lisää ensi kerralla.

Nyt juuri tuulimylly pyörii vinhaa vauhtia ja puiden latvat humisee. Vihannesmaamme on suojaisassa paikassa, mutta muille lähipelloille olemme suunnitelleet tuulensuoja-aidanteita. Pohjoisen suunnalle puita onkin istuteltu jo monena kesänä. Myös peltojen läpi kulkevan pihatien reunaan on tulossa puu- ja marjapensasaidanne.

Saimme vihdoin myös pajupuhdistamon reunat valmiiksi ja pajut istutettua. Pajuja tuli 30 kertaa 8 metrin alalle kuuteen riviin kolmea eri lajiketta. Ne ovat hypridipajuja, jotka on jalostettu tätä tarkoitusta varten. Niiden tehtävänä on käyttää meidän tuottaman viemäriveden ravinteet ja nesteet. Pajut korjataan joka toinen vuosi. Niitä voi käyttää moneen eri tarkoitukseen. Reilu kaksimetrinen pajukko toimii pohjoisessa myös tuulensuojana!

Tämän kevään projektina Erkillä on ollut lounaisen pellonreunan tuulensuoja-aidanteen istuttaminen. Hän on hankkinut erilaisia pähkinäpensaita Irlannista, Saksasta ja Latviasta ja muita puita, kuten makeapihlajaa Latviasta. Nyt ne saavat pysyvän sijan keskeltä olohuoneemme peltomaisemaa.

Pohjoiselle tuulensuoja-aidanteelle olemme istuttaneet jo aikaisemmin erilaisia leppiä, tyrnejä ja tuomipihlajaa. Aidanne on toistaiseksi vielä hyvin harva, mutta saa täydennystä pikkuhiljaa. Osa aidanteesta tosin jää pajupuhdistamon taakse varjoon, siellä luultavasti pärjäävät vain korkeat puut. Muualle on tarkoitus saada eri korkuista kasvustoa matalista pensaista täysipituisiin puihin.

Pihatien vierustalle on istutettu jo jokunen vuosi sitten suurempia puita tasaisin välimatkoin. Siellä kasvaa ainakin isolehtilehmus, tammi, hevoskastanja ja metsälehmus. Näiden välissä ja ympärillä on ryhmissä marjasinikuusamaa, karviaista, mustaviinimarjaa ja tyrniä. Onpa joku punaviinimarja ja punamarjakanukkakin. Karviaiset ovat vanhoja pienimarjaisia lajikkeita ja näyttävät pärjäävän hyvin vaihtelevissa olosuhteissa. Viime kesän kuivuudessakin ne tuottivat satoa!

Viime vuoden karviasissatoa.

Kaikki pensaat ovat nyt kolmatta vuottaan maahan istutettuina, mutta vain karviaiset ovat tuottaneet suht reilusti satoa. Myös mustaherukoista on tullut jonkin verran poimittavaa ja tyrneissä on ollut muutama marja.

Marjapensaita on myös vihannnesmaan kohopenkeissä. Sieltä löytyy vadelmaa, pari karviaista ja mustaherukka, jotka ovat jo tuottaneet satoakin. Lisäksi sinne on istutettu pensasmustikkaa, marjasinikuusamaa ja ruusukvitteniä. Pensasmustikat ovat kelvanneet talvella erinomaisesti jäniksille, joten niiden elo ei näytä kovin hyvältä. Ruusukvittenit kukkivat juuri komeasti, joten tänä vuonna voisi tulla ensimmäiset hedelmätkin.

Marjasinikuusamatkin näyttävät kelpaavan jäniksille, etenkin kasvimaalla. Tien vierustalla kasvavista osa on säästynyt ja kukkinutkin tänä keväänä, joten maistiaisia on luvassa niistäkin. Parina viime talvena olemme suojanneet marjapensaita ja puita verkkosuojilla. Myös valkohäntäkauriit tulevat talven mittaan maistelemaan nuoria taimia pihamaalle.

Ainakin herukoita ja karviaisia aioin lisätä juurruttamalla oksia hyvistä pensaista. Muiden pensaiden lisäämistä täytyy vielä opiskella. Talon lähipelloille istutellaan pikkuhijaa syötävää metsäpuutarhaa eli erilaisia puita, pensaita ja monivuotisia hyötykasveja.

Tässä vielä muiden #suuntanaomavaraisuus-bloggareiden linkit:

Sorakukka https://sorakukka.com/?p=361
Jovelassa/ Omavarainen https://www.omavarainen.fi/l/puutarhanmarjat
Puutarhahetki – Suurien unelmien puutarhablogi https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/06/unelmana-omavaraisempi-elama-puutarhan.html 
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/06/vanhat-vadelmapensaat-ja-muut-marjat.html
Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/06/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-5.html 
Palokankaan pientila https://palokankaanpientila.blogspot.com/2019/06/yhteispostaussarja-eteneminen-ja.html
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/06/suuntana-omavaraisuus-osa-5.html
Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/06/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-5.html 
Urban Farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/05/hillot-hyytelot-pakastemarjat-ja-muut.html 
Elämää korvessa https://elamaakorvessa.blogspot.com/2019/06/suuntana-omavaraisuus-puutarhan-marjat.html 
Pienen pieni Farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=654
Korkeala https://www.korkeala.fi/?p=2091
Torpan Tyttö http://torpantytto.com/2019/06/03/kesa-tulee-ja-pihahommat-etenee
Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/06/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html 
Maalaiskaupungin piha https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/06/suuntana-omavaisuus-ja-puutarhan-marjat.html 
Villa Kotiranta http://www.villakotiranta.fi/?p=1930
Alussa oli Vehkosuo https://vehkosuo.blogspot.com/2019/06/kesa-se-tulla-jolkottaa.html
Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/06/03/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-osa-5-puutarhan-marjat
Luomulaakso https://luomulaakso.fi/?p=18217
Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2019/06/03/marjoja-omasta-maasta/ Tsajut https://tsajut.fi/suuntana-omavaraisuus-osa-5/
Farmertobee https://farmertobee.blogspot.com/2019/06/meidan-kuulumisia-tyttaren-kertomana.html?m=1

8 thoughts on “Tuulensuojaa, marjapensaita ja perunapenkki

    • Itsekin odotan, että saa sitä pajumateriaalia käyttöön. Siinä menee kyllä pari vuotta, ennen kuin pajut todella alkavat kasvaa. Se meitä kyllä harmittaa, että nämä hybridit ovat steriilejä eivätkä tuota siitepölyä, niistä ei siis ole iloa pölyttäjille! Istutetiin kyllä joukkoon jonkin verran tavallista koripajua juuri tämän takia.

    • Jaa-a, eipä olla vielä ehditty kirjoittaa mitään tarkempaa pajupuhdistamosta, mutta kyllä sellainen on suunnitelmissa. Ehkä katsomme ensin, miten homma lähtee käyntiin tänä kesänä.

  1. Pajupuhdistamo kuulostaa mielenkiintoiselta. Isäntä myy työkseen jätevesijärjestelmiä, eikä ollut kuullutkaan tuommoisesta. Kirjoitattehan siitäkin tarkemmin joskus

  2. Juu, jäniksille tuntuu tuo marjasinikuusama maittavan. Viime syksynä kolme istutettiin ja ei mennyt kuin pari päivää, kun yksi oli nakerrettu. Onneksi jäi henkiin!

Comments are closed.