Sieniymppäystyöpaja ja -talkoot 15.4. ja 23.4. Iso-orvokkiniityllä

Tervetuloa mukaan ymppäämään syötäviä sieniä pölkkyihin ! (Scroll down for English) Edellisvuosien tapaan järjestämme Sieniviljelytyöpajan ja talkoot Iso-orvokkiniityllä Karjalohjalla. Katsotaan mitä viime ja toissa vuonna saatiin aikaan ja ympätään satakunta pölkkyä kumpanakin päivänä – tai sen verran kuin ehditään. Tänä keväänä päätimme yrittää jakaa työpajan kahdelle päivälle. Toisaalta todennäköisyys, että edes toinen päivistä sopii kiinnostuneille paranee,…

Tuulimyllyn maston kanto mäen päälle

Tuulimyllymme pystytetään talon taakse ts pohjoispuolelle tonttimme korkeimmalle kohtaa. Paikalla on metsää, arviolta 17 metriä korkeita puita, joista osa joudutaan kaatamaan maston ja sen pystytysoperaation tieltä pois. Turbiini tulee 24 metrin maston päähän, joka taas kootaan neljästä 6 metriä pitkästä,lähes 100 kg painavasta kappaleesta. Koska mäen päälle ei kulje tietä, eikä maastoa haluta koneilla lähteä murjomaan,…

Talolla on katto ja kohta seinät

Edellinen blogipostaus oli 1.10. (oikeastaan se päättyy 26.9. tilanteeseen) ja senkin jälkeen meillä on edelleen ollut kova vauhti päällä – ehkä liiankin kova. Merkittävimpiä tapahtumia ovat olleet kattotuolien nostaminen paikoilleen 4.10., katon raakaponttitalkoot 8.-9.10. viikonloppuna ja huovan laitto katolle seuraavalla viikolla sekä olkipaalien kuljetustalkoot 15.-16.10. viikonloppuna, jolloin kuormattiin, kuljetettiin, purettiin ja kannettiin 630 olkipaalia Hollolasta…

Talo nousee täyteen korkeuteen

(some english below) Talo etenee nyt melkoista vauhtia ja se näkyy. Alla kuvasarja edellisen runsaan kahden viikon tapahtumista eli perustusten teosta seinien pystytykseen. Ensi viikolla on taas jännittävät hetket kun kurkihirsi nostetaan paikoilleen ja kattotuolit tulevat tehtaalta ja nekin nostetaan nosturilla paikoilleen. Sen jälkeen seuraakin talkoot, kun katto laitetaan raakaponteilla umpeen ja laitetaan kattohuopa. Kattotalkoisiin…

Talon havainnekuvat ja pohjapiirrustus

english below Rakennuslupahakemus alkaa olla varttia vailla valmis, joten julkaistaan yleisön pyynnöstä kuvia talosuunnitelmasta. Toiveissa on aloittaa rakentamista keväällä, jos kaikki menee hyvin. Talo on puurunkoinen ja se rakennetaan ensin vesikattoon asti valmiiksi. Vasta sen jälkeen tehdään olkipaalisaviseinät katon suojassa; muuten sääriski olisi liian suuri. Nyt voitte siis varailla ensi kesälle aikaa olkipaalisavitalon rakentamistalkoille ja kursseille. Näillä näkymin…

Sieniviljelytalkoot 29.3.2015

Ensimmäiset – varsin onnistuneet – sieniviljelytalkoot olivat eilen Iso-orvokkiniityllä. Paikalla oli viitisentoista henkeä eli varsin mukava määrä. Osa oli tullut läheltä Karjalohjan – Sammatin seudulta, osa pitemmältä. Flunssa aiheutti joitakin peruutuksia osallistumiseen (melkein Erkinkin osallistumisen) – ehkä myös kolea sää – mutta itse ymppäämisen näkökulmasta porukkaa oli näinkin enemmän kuin pystyttiin olemassaolevilla työvälineillä työllistämään. Mutta uskoaksemme…

Miksi sieniymppäystä?

29. maaliskuuta järjestämme Iso-orvokkiniityssä sieniymppäystalkoot. Tämän postauksen tarkoituksena on kertoa päivän epistola eli mitä ja miksi ollaan tekemässä. Perimmäisenä tarkoituksena on tietenkin kokeilla onnistuuko meidän olosuhteissa ja keinoilla sienten ulkoviljely puupölkyissä. Viljely mitoitetaan niin, että sieniä syntyisi yli oman tarpeen, mutta mistään suurimittaisesta tuotannosta tässä ei ole kysymys. Raaka-aineena viljelylle on omasta metsästä saatava puu, jota…

Sieniviljelytalkoot Iso-orvokkiniityllä sunnuntaina 29. maaliskuuta

Tervetuloa mukaan ymppäämään syötäviä sieniä pölkkyihin ! (Scroll down for English) Ymppäämme sieniymppejä (useita eri lajeja) puupölkkyihin ja puhumme sienten ulkoviljelystä. Tavoitteena on vähintään 100 pölkyn ymppääminen, joten talkooväkeä tarvitaan. Ennen töihin ryhtymistä puhumme puolisen tuntia sieniviljelystä ja siitä mitä pölkkyihin ymppäämisellä tavoitellaan. Sitten siirrymme ryhmissä käytännön hommiin. Ymppääminen tapahtuu kolmessa vaiheessa: 1) porataan 12mm…

Ensimmäiset talkoot teemana kohopenkit

  Ensimmäiset kohopenkkimme komeilevat nyt pellon nurkalla. Viikonlopun talkoissa pääsimme aika pitkälle: saimme lyhyemmän 5 m penkin valmiiksi ja toisestakin kuopan kaivetuksi. Tässä lyhyt kuvaus siitä, miten penkit toteutettiin. Ensin kaivettiin nurmi juuripaakkuinen sopivina paloina sivuun odottamaan. Sitten lapioitiin ruokamultaa tai tässä tapauksessa kylläkin savimaata vielä kerros myös sivuun odottamaan. Seuraavaksi haimme metsästä joitakin vuosia…