Muutimme Karjalohjalle ja myimme vihdoin Espoon asunnon

Vaikuttaa siltä, että talon rakentamisprojektia on kiirehditty aika hitaasti. Merkittäviä askeleita asian suhteen on kuitenkin otettu. Kesäkuussa kuulimme, että Karjalohjalla on meille juuri sopiva talo tarjolla vuokralle kylän etelälaidalta, metsän läpi kulkien alle kilometrin päässä Iso-orvokkiniityltä. Vaaleansininen rintamamiestalo tuntui heti sopivalta ja koska rakennusajaksi olisi talo joka tapauksessa vuokrattava, tartuimme tilaisuuteen ja muutimme heinäkuun alussa…

Latvian sieniä

Kertoessani sieniviljelykokeistani latvialaiselle liiketutulleni, hän antoi ymmärtää, että tuohan nyt on ihan tavallista ja Latviassa tuollaisia sieniviljelytiloja on vaikka kuinka paljon. Sovittiin, että kun seuraavan kerran käyn Latviassa hän järjestää vierailun jollakin tilalla. Viime viikon reissulla tuo vierailu sitten toteutui. Dulbenin luomusiitaketila sijaitsee Pohjois-Latviassa Valmieran pohjoispuolella. Tilalla on 30 hehtaaria peltoa ja 40 hehtaaria metsää ja…

Ameriikan sieniä

Vaikka maaliskuinen USA:n matkani oli toki työ- eli luomutuotteiden vientimatka, oli matkalla sivuteemana sienet, mikä huipentui tutustumiskäyntiin Field & Forest Products sienitilalle, hakiessani sieltä tämän kevään ympit sieniviljelyyn. Jopa asiakasyritykseni tuotekehitysasiantuntijan Jim Mitchelin oluen panemiseen kehittämä PicoBrew -laite – johon kävin myös tutustumassa – voisi soveltua myös sieniviljelyyn: kiinteän ja nestemäisen ympin ja miksei kambuchan…

Miksi sieniymppäystä?

29. maaliskuuta järjestämme Iso-orvokkiniityssä sieniymppäystalkoot. Tämän postauksen tarkoituksena on kertoa päivän epistola eli mitä ja miksi ollaan tekemässä. Perimmäisenä tarkoituksena on tietenkin kokeilla onnistuuko meidän olosuhteissa ja keinoilla sienten ulkoviljely puupölkyissä. Viljely mitoitetaan niin, että sieniä syntyisi yli oman tarpeen, mutta mistään suurimittaisesta tuotannosta tässä ei ole kysymys. Raaka-aineena viljelylle on omasta metsästä saatava puu, jota…

Metsänhoidollisia toimenpiteitä

Viime viikonloppuina on harrastettu puiden kaatoa talon paikalta ja nythän siinä on muutaman saadan neliön kokoinen ”hakkuuaukko” ohuesta lumesta törröttävine kantoineen. Kaikenkaikkiaan puuta lienee kaatunut kymmenisen mottia eli runsaasti yhden talven polttopuut. Talo nyt ei ole ensi talveksikaan valmistumassa, joten ei polttopuilla mitään kiirettä olisi ollut. Osa pölkyistähän tulee sieniviljelyn tarpeisiin. Etelä-suomalainen metsä tuottaa keskimäärin…

Kirja-arvio: ”Farming the Woods”

Jostakin tupsahti eteeni mainos juuri julkaistusta kirjasta ”Farming the Woods” – an integrated permaculture approach to growing food and medicinals in temperate forests”, kirjoittajina amerikkalaiset Ken Mudge ja Steve Gabriel. Kirja vaikutti sen verran mielenkiintoiselta, että tilasin sen saman tien ja nyt olen sen myös kertaalleen lukenut. Kirjaa voisi toki myös käyttää käsikirjana. 350 sivuisessa…

Omaa energiaa ja sähköä

Tarkoituksenamme on olla mahdollisimman energiaomavaraisia. Miksi ja miten? Ensinnäkin miksi. Energia on väistämättä kaiken kestävyys- ja ekologia-ajattelun keskiössä. Nykyaikainen elämänmuoto ja hyvinvointi on rakentunut halvan fossiilisen energian varaan. Siitä seuraa ainakin kaksi vakavaa ongelmaa: 1. Fossiilisten polttoaineiden käyttö on johtanut ilmastonmuutokseen ja sitä kautta ihmiskunnan elinmahdollisuuksien rajuun huononemiseen ja romahtamiseen – jollakin aikavälillä. Kehitys votaisiin teknisesti ottaen…

Hyödynnämme koivua

Valkokylkinen koivu on olennainen elementti suomalaisessa luonnossa. Meidänkin tontiltamme sitä löytyy kasvamasta etenkin tulevan talomme rakennuspaikalla. Tontin nuori koivumetsä on parinkymmenvuotista, runkojen paksuus on juuressa 10-20 cm. Totuttelen ajatukseen, että kauniita puita on kaadettava useampi, kun taloa ryhdytään rakentamaan. Ensimmäinen puu kaatui juhannuksen tienoilla, kun Erkki ja pojat tekivät huussin perustuksia ja tarvitsivat koivuntuohta suojaamaan…

Hirsihuussi

Tiettyjen perusasioiden tarpeellisuus paljastuu hyvin, kun niitä ei ole. Asuntovaunu oman metsän reunassa on mukava paikka majailla, mutta veden, sähkön ja ennen kaikkea huussin puuttuminen alkaa vaivata ennen pitkää (aika pian). Onneksi Maija-leena asuu vain kolmen kilometrin päässä. Jo varhaisessa vaiheessa oli selvää, että huussi olisi ensimmäinen rakennus tilalla. Aika nopeasti päädyimme Biolanin kompostoivaan Kompostikäymälä…

Luontokartoitus Rolfin kanssa

Jo ensimmäisillä kerroilla, kun olimme käyneet Iso-orvokkiniityn metsässä heräsi ajatus tehdä alueesta luontokartoitus. Ajatuksena oli, että homma olisi sopiva jollekin biologian opiskelijalle, mutta toistaiseksi sellaista ei ole ilmaantunut (yliopiston sähköisellä ilmoitustaululla oli keväällä ilmoitus). Onneksi Karjalohjalla pitkään asunut tuttumme, ympäristö- ja luontoihminen Rolf Oinonen oli heti innokas tulemaan katsomaan paikkaa, kun soitin. Keskiviikona iltapäivällä vietimme…