Off-grid talvi kääntyi kesäksi

Talvi 2018-19 oli ensimmäinen, jonka asuimme täällä rakentamassamme saviolkipaalitalossa ja koimme mitä off-grid elämä käytännössä on. Kerrataan talomme suunnittelun lähtökohtia. Kaksi keskeistä periaatetta, joista lähdimme liikkeelle olivat: Emme vain rakenna ”ekotaloa”, vaan rakennamme sen ekologisesti ja luonnollisista materiaaleista. Korostamme mahdollisimman suurta omavaraisuutta ja siksi olemme ”off-grid”, siis emme liity sähköverkkoon, vesijohtoverkkoon emmekä kunnalliseen viemäriin. Netissä…

Rakentamista marraskuu 2016 – huhtikuu 2017

Puoli vuotta on jo kulunut edellisestä talonrakennus-postauksesta ja sinä aikana talo on tietenkin ottanut aimo harppauksia eteenpäin. Ikävä kyllä aikaa ei ole riittänyt sellaiseen rakentamisen raportointiin täällä nettisivuilla, kuin alunperin ajateltiin. Toki facebook-sivuamme seuraamalla on voinut pysyä tapahtumien tasalla. Alla kuvakavalkadin avulla tiivistelmä siitä, mitä tähän mennessä on tapahtunut.   Marraskuu 2016      …

Omaa energiaa ja sähköä

Tarkoituksenamme on olla mahdollisimman energiaomavaraisia. Miksi ja miten? Ensinnäkin miksi. Energia on väistämättä kaiken kestävyys- ja ekologia-ajattelun keskiössä. Nykyaikainen elämänmuoto ja hyvinvointi on rakentunut halvan fossiilisen energian varaan. Siitä seuraa ainakin kaksi vakavaa ongelmaa: 1. Fossiilisten polttoaineiden käyttö on johtanut ilmastonmuutokseen ja sitä kautta ihmiskunnan elinmahdollisuuksien rajuun huononemiseen ja romahtamiseen – jollakin aikavälillä. Kehitys votaisiin teknisesti ottaen…