Off-grid talvi kääntyi kesäksi

Talvi 2018-19 oli ensimmäinen, jonka asuimme täällä rakentamassamme saviolkipaalitalossa ja koimme mitä off-grid elämä käytännössä on. Kerrataan talomme suunnittelun lähtökohtia. Kaksi keskeistä periaatetta, joista lähdimme liikkeelle olivat: Emme vain rakenna ”ekotaloa”, vaan rakennamme sen ekologisesti ja luonnollisista materiaaleista. Korostamme mahdollisimman suurta omavaraisuutta ja siksi olemme ”off-grid”, siis emme liity sähköverkkoon, vesijohtoverkkoon emmekä kunnalliseen viemäriin. Netissä…

Energiaa

Ekorakentamista ja luomurakentamista. Meidän tavoitteena ei varsinaisesti ole passiivitalo, siis talon energiatehokkuuden maksimoiminen muiden ominaisuuksien kustannuksella. Suurempi paino on luonnollisilla materiaaleilla, hengittävillä rakenteilla ja painovoimaisella (ei-koneellisella) ilmanvaihdolla. Näillä tavoitteilla passiivitalo ei ole mahdollinen, mutta emme halua asua ”muovipussissa”, jossa on koneellinen ilmanvaihto. Ekologisuutta ei tulisi tarkastella vain energiakysymyksenä, sillä aineiden kiertokululla (tai sen puutteella) ja materiaalien terveellisyydellä on…

Omaa energiaa ja sähköä

Tarkoituksenamme on olla mahdollisimman energiaomavaraisia. Miksi ja miten? Ensinnäkin miksi. Energia on väistämättä kaiken kestävyys- ja ekologia-ajattelun keskiössä. Nykyaikainen elämänmuoto ja hyvinvointi on rakentunut halvan fossiilisen energian varaan. Siitä seuraa ainakin kaksi vakavaa ongelmaa: 1. Fossiilisten polttoaineiden käyttö on johtanut ilmastonmuutokseen ja sitä kautta ihmiskunnan elinmahdollisuuksien rajuun huononemiseen ja romahtamiseen – jollakin aikavälillä. Kehitys votaisiin teknisesti ottaen…