Uusi kevät taas koittaa, vaikka lunta on maassa puoli metriä. Valon määrä vaan lisääntyy ja itsekin tässä heräilee talvihorroksesta. Niinpä on aika ryhtyä miettimään tämän vuoden suunnitelmia.

Siitähän se on jatkettava, mihin syksyllä jäätiin ennen kuin tuli pimeää, kylmää ja märkää. Onneksi tuli talon muuttotarkastus tehtyä. On saatu asua täällä koko talvi ja ottaa tuntumaa ekotalossa asumiseen. Syksyllä jäi kesken pohjoispuolen kuisti ja etelän terassi, ulkovuoraus saatiin melkein valmiiksi. 

Tältä näytti syksyllä 2018

Talon rakentaminen jatkuu

Ensi talven varalle syntyi oiva idea sähköntuotannon suhteen. Meidän aurinkopaneelit ja tuulimylly kun eivät tuota tarpeeksi sähköä talven pimeimpänä aikana. Ensi kesänä paikallinen autokorjaaja muuttaa bensakäyttöisen generaattorimme biokaasukäyttöiseksi! Generaattorille rakennetaan myös eristetty vaja, jolloin se tuottaa ekosähköä lähes huomaamattomasti. Vielä kun saataisiin kylälle oma biokaasulaitos, niin oltaisiin senkin suhteen lähes omavaraisia!

Talon katolle on vielä aurinkokeräimet asentamatta. Viime kesänä vesi lämpeni aurinkopaneelien ja tuulimyllyn tuottamalla ylimääräsähköllä, joka dumpataan lämminvesivaraajaan. Talvella vesi lämpenee takalla, jossa on kuumavesikierto samaiseen lämminvesivaraajaan. Muutama lämmitys viikossa pitää kyllä veden 30-60°C asteessa ja riittää hyvin käyttöveden tarpeeseemme.

Lattialämmitys on päällä vain kellarin osalta, joka sillä tavalla saadaan pysymään plussan puolella (vesi tulee ja menee kellarin kautta). Varsinaiseen lattialämmitykseen kuuma vesi ei nyt riitä. Joka tapauksessa aurinkokeräimillä saadaan vettä lämpimäksi tehokkaammin ja saataneen lämmityskautta merkittävästi lyhennettyä, kun siitä riittää tehoa myös lattialämmitykseen. Se nähdään sitten käytännössä ensi talvena.

Kun säät sallivat, terassin ja kuistin rakennushommia jatketaan. Rakennustelineet saadaan vihdoin purettua talon ympäriltä kunhan tikapuut vintin kulkuaukolle saadaan tehtyä. Räystäskourut tehdään siperianlehtikuusilankuista ja kiinnitetään takorautaisilla pidikkeillä, jotka tosin on vielä tervattava, jotta kestävät kosteutta. Kovasti mietinnässä on myös sadevedenkeruujärjestelmä, joka on alkuperäisissä suunnitelmissa. Sen toteuttaminen vain tuntuu aika haastavalta. Hyviä ideoita otetaan vastaan.

Viemäriputki talolta puhdistamolle.

Pihaamaa kuntoon

Sitten päästäänkin pihamaan kimppuun. Aikamoinen kaaos tästä rakentamisesta on syntynyt. Nyt lumi vielä peittää alleen kaiken, mutta kevään mittaan paljastuu epämääräiseksi myllätty maa talon ympäriltä. Siihen olisi vielä kaivettava sadevesiputket. Sitten on pakko tehdä tasoitustöitä ja viedä ylimääräisiä maamassoja jonnekin hyötykäyttöön. 

Koko rakennusprojektin ajan olen sydän syrjällään seurannut, kuinka rakennustyömaa valtaa yhä enemmän tilaa siltä upealta metsältä ja metsän pohjalta tässä ympärillä. Onneksi vähän etäänpänä on vielä jäljellä kielokasvustoja ja saniaispöheikköjä. Niitä saadaan sitten levitettyä takaisin talon ympärille, kunhan loput kaivuuhommat ja tasoitustyöt on saatu tehtyä. 

Talon edestä joudutaan myös kaatamaan pois korkeimpia puita, lähinnä koivuja. Ne varjostavat aurinkopaneeleita ja ovat muutenkin kaatuilemassa itsekseen, kun mesisieni näyttää vallanneen alueen. 

Pajukkopuhdistamon täyttö on melkein valmis

Pajukkopuhdistamo valmiiksi

Toinen isompi työmaa löytyy pajukkopuhdistamon ympäriltä. Puhdistamo saatiin syksyllä kaivettua ja täytettyä. Keväällä istutetaan pajut. Puhdistamoaltaan reunat on vielä käännettävä ylös ja pengerrettävä. 

Koko puhdistamohommasta jäi aikamoiset kasat pellolta kaivettua savea. Olemme kovasti kyselleet, tarvitseeko kukaan sitä. Tutut kyläläiset käyttivät sitä jonkin verran lampensa tiivistämiseen. Lopuille täytyisi keksiä hyötykäyttöä ja loppusijoituspaikka.

Puhdistamon viereen olemme suunnitelleet leiripaikkaa eli keskelle nuotiokatos ja ympärille tasaista maata telttoja varten. Sitten täällä voisi pitää erilaisia tapahtumia ja leirejä. Olemme miettineet erilaisia keinoja käyttää savikasat alueen rakentamisessa. Jos ne vain tasoittaa alueelle, on meillä märällä ilmalla iso mutakenttä. Humuspitoinen pintanurmi, johon olisi parempi istuttaa uutta kasvillisuutta, jäisi mutakentän alle. 

Olen miettinyt alueelle suunnitelmaa, jossa savikasoista saataisiin muotoiltua istutusalueita niin, että ensin kaivetaan pintamaa ylös ja kasataan savimaata tilalle ja peitetään se lopulta pintamaalla. Istutusalueet rajataan käytävillä, joista voidaan myös myöhemmin kaivaa humuspitoinen pintamaa istutusalueille ja päällystää ne jollain sopivalla materiaalilla. 

Voisikohan tässäkin hyödyntää olemassaolevia resursseja? Yksi mahdollisuus olisi tehdä käytävät sahanpurusta, jota paikalliset puusepänverstaat tuovat mielellään edullisesti, sehän on heille jätettä. Käytävissä sahanpuru samalla maatuisi ja sitä voisi käyttää myöhemmin maanparannusaineena ja katteena ainakin happaman maan kasveille. Sahanpuruhan on aika hapanta ainakin, jos se on havupuista. Maatuessaan se myös käyttää typpeä, joten sahanpurukatteessa ei monetkaan kasvit viihdy ja siksi se on oiva käytävien päällyste. 

Kuulostaahan tämä kaikki työläältä ja aikaa vievältä. Moinen massojen siirto edellyttää konetyötä, joka olisi tilattava joku tekemään. Ei siis ihan halpaakaan. Saa nähdä miten resurssit tähän riittävät. Lopputuloksena olisi kuitenkin hieno ja toiminnallinen alue, jota olisi helppo hyödyntää tulevaisuudessa vaikkapa jokavuotisten sieniymppäystalkoiden taukopaikkana tai mehiläishoitokurssien pitoon.

Tuulensuojaa ja taimitarha

Teemme tuulensuoja-aidannetta pajukkopuhdistamon pohjoispuolelle, naapurin pellon rajalle. Kovasti siellä jo kasvaa erilaisia pähkinäpensaita ja leppiä, myös muutama tuomipihlaja. Harvakseltaan niitä puita on vielä tuulensuojaksi, mutta kesän mittaan hankitaan lisää taimia ja täydennetään istutuksia.

Myös pihatien varteen kasvatetaan tuulensuojaksi ja hyödyksi puita ja pensaita. Näitäkin istutuksia täydennetään kesän aikana, jos säät sallivat. Viimekesähän oli kuivuudessan ihan mahdoton uusille istutuksille. 

Suunnittelemme tänne metsäpuutarhaa aika isollekin alalle, onhan tuota lähipeltoa tuossa noin hehtaarin verran. On siinäkin ajateltava omavaraisuutta ja ryhdyttävä tuottamaan omia taimia. Niinpä aionkin lisätä tänne jo istutetuista marjapensaista ensi kesänä uusia taimia. Tätä lisäämistä tässä opiskellaan ja taimitarhan perustamista. Mitä kaikkea ja miten saataisiinkaan lisääntymään? Katsotaan miten pitkälle kesän aikana päästään!

Viime kesän peruna- ja kurpitsamaa
Tältä se näytti vielä toukokussa

Kasvimaa kuntoon

Karjalohjan kylätalolla meillä on tulossa mukavia puutarharyhmän tapaamisia. Aloitamme vaihtamalla siemeniä ja kokemuksia hyvistä lajikkeista sekä tututustumalla Hyötykasviyhdistyksen mainioon siemenluetteloon, joka on myös samalla viljelyopas. Siitä on sitten hyvä ryhtyä suunnittelemaan kesän yksivuotisten kasvien viljelyä. 

Joitakin hyvin tuottavia kasveja ja lajikkeita on tänne jo löytynyt sen neljän vuoden aikana, joka kasvimaata on pidetty. Vähän kasvimaa on kyllä ollut pari viime vuotta heitteillä rakennuskiireiden takia, mutta nyt siihenkin olisi ehkä aikaa panostaa. 

Kasvimaata on laajenettu pikkuhiljaa ja siellä on tehty kaikenlaisia kokeiluja kohopenkkien ja eri viljelymenetelmien kanssa. Nyt koko hommaa pitäisi kehittää systemaattisemmin. 

Piharakennuksia ja kurssitoimintaa

Tästä päästäänkin sitten seuraavaan aiheeseen eli jos satoa alkaa tulla runsaammin, tarvitsemme sille säilytystilaa. Tällä hetkellä se on ollut yksi tuotantoa rajoittava tekijä. Maakellarille on suunniteltuna jo hyvä paikka. Jokohan se tänä kesänä saataisiin?

Toisena vaihtoehtona pohdittiin saunaa, jota myös kaipaamme kovasti. Taloonhan sitä ei rakennettu, jotta vältytään teollisten eristysmateriaalien käytöltä ja voidaan rakentaa kunnon sauna. Savusaunastakin haaveillaan. Nämä suunnitelmat ovat kuitenkin vielä kovin keskeneräisiä, niin ehkä keskitytään ensin maakellariin.

Erkki on tänäkin keväänä pitämässä mehiläistenhoidon ylälistapesäkurssin huhtikuussa ja silloin aletaan myös ymppäämään sienirihmastoja pölkkyihin. Sieniviljelyä on harrastettu jo kolme vuotta ja viime kesänä kaikesta kuivuudesta huolimatta saimme yli 100 kg siitakesadon. Se kannustaa jatkamaan!

Osallistumme nyt näiden blogikirjoitusten myötä yhteistyöhön muutamien muiden omavaraisuudesta bloggaavien kanssa. Eli joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina kirjoitamme kukin samasta aiheesta ja linkitämme sivullemme toistemme kirjoitukset. Tässä linkit muiden kirjoituksiin:

Tsajut https://tsajut.fi/kuulumisia-ja-suunnitelmia/

Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/02/omavaraisuutta-vuonna-2019-osa-1.html

Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/01/projekti-omavaraisempi-elama-2019.html

Urban farming https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2019/02/omasta-maasta-omalle-perheelle.html

Korkeala https://www.korkeala.fi/omavaisuus-sarjan-aloitus-vuodelle-2019/

Maalaiskaupungin piha https://maalaiskaupunginpiha.blogspot.com/2019/02/talven-kuulumisia-ja-suunnitelmia.html

Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=353

Palokankaan pientila https://palokankaanpientila.blogspot.com/2019/02/talven-kuulumiset-ja-tulevan-kauden.html

Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/02/omavaraistelevaa-elamaa-2019-osa-1.html

Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/02/omavaraisempaa-elamaa-2019-osa-1.html

Torpan Tyttö http://torpantytto.com/2019/01/31/omavaraistelua-vuonna-2019

Caramellia https://caramellia.fi/suuret-lupaukset-kasvukaudelle-2019/

Varmuusvara https://varmuusvara.blogspot.com/2019/02/talven-kuulumiset-tulevan-kauden.html

Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/02/suunnittelua-omavaraisuus-kotipihalla.html

Mrs Sinn  https://mrssinn.blogspot.com/2019/02/iloa-kasvukauteen-2019-joy-for-next.html 

 Villa Koira http:// https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/02/omavaraisuussuunnitelmia-vuodelle-2019.html 

Jovelan talopäiväkirja https://jovelassa.blogspot.com/2019/02/ajatuksia-omavaraisuudesta.html

Luomulaakso https://luomulaakso.fi/kevaan-marjapensassuunnitelmat/

Villa Koira https://kah-villakoira.blogspot.com/2019/02/omavaraisuussuunnitelmia-vuodelle-2019.html

Laura eli Javis https://lauraelijavis.wordpress.com/2019/02/04/askeleitani-kohti-omavaraisuutta-suunnitelmat

Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2019/02/haaveita-ja-suunnitelmia-omavaraisempi.html

Villa Valtaus https://villavaltaus.blogspot.com/2019/02/talven-kuulumiset-tulevan-kauden.htm?m=1

Villakotiranta http://www.villakotiranta.fi/?p=948

Ku ite tekee http://www.kuitetekee.com/2019/02/13/haaveena-omavaraisuus-suunnitelma-vuodelle-2019/

Saman Otavan alla https://www.samanotavanalla.fi/?p=1778



Tilaa Iso-orvokkiniitty blogi! /Subscribe To OurBlog!

You have Successfully Subscribed!