Sieniviljelytyöpaja ja talkoot 14.4. ja 20.4.2019

Tervetuloa mukaan ymppäämään syötäviä sieniä pölkkyihin !

(Scroll down for English)

Edellisvuosien tapaan järjestämme Sieniviljelytyöpajan ja talkoot Iso-orvokkiniityllä Karjalohjalla. Katsotaan mitä neljänä edellisenä vuonna saatiin aikaan ja ympätään 100-150 pölkkyä kumpanakin päivänä – tai sen verran kuin ehditään. 2017 ja 2018 jaoimme työpajan kahdelle päivälle ja koska se toimi hyvin, teemme nyt samoin. Todennäköisyys, että edes toinen päivistä sopii kiinnostuneille on parempi, toisaalta hiukan pienemmällä porukalla homma sujuu tehokkaammin ja kaikki pääsevät työhön kiinni. Hiukan lisätietoa ohjelmasta ja sieniviljelystä kuvateksteissä. Sieniviljelyaiheisia blogipostauksiamme löytyy tästä.

Molempina päivinä on suunnilleen sama ohjelma:

 (Erkki Poytaniemi)
Kevään 2015 työpajassa Erkki kertoili ensin porukalle sienten ulkoviljelystä

10.00 Tulokahvi.
Erkki kertoo sienten ulkoviljelystä ja katsotaan aikaisempia ymppäyksiä. Käytännössä ympätään lähinnä siitaketta pölkkyihin, mutta käydään läpi myös muita sieniviljelymahdollisuuksia.

11.00 Aloitetaan ymppääminen

12.30-13.30 Syödään lounaaksi siitakekeittoa

13.30 – 16.00 Jatketaan ymppäystä.

Tällä kertaa työpajoihin on 10€ ilmoittautumismaksu, joka kattaa myös kahvin, keittolounaan ja yhden kotiinvietävän ympätyn pölkyn.

Sen voi maksaa etukäteen Holvi-verkkokauppaamme, mikä toimii samalla ilmoittautumisena. Ilmoittautua voi myös sähköpostilla erkki(ät)iso-orvokkiniitty.fi . Facebook tapahtumasivuillakin (molemmilla oma tapahtumasivu – kts alla) voi osallistua, mutta hyvä olisi kuitenkin lähettää sähköpostia tai yksityisviesti vahvistukseksi. Facebook sivulla voi ilmoittaa kyydeistä (tarjota tai kysellä).

 (Erkki Poytaniemi)
Kulmaporakoneella reikien teko käy tehokkaasti (2015).

Tänä keväänä ymppäämme lähinnä vain siitaketta. Ymppääminen tapahtuu neljässä vaiheessa:
1) porataan 12mm reikiä pölleihin
2) täytetään reiät sieniympillä siihen tarkoitetuilla työkaluilla
3) peitetään reiät mehiläisvahalla 
4) merkitään pöllit, että tiedetään, mitä on ympätty. 

Samalla voitte tutustua Iso-orvokkiniittyyn ja ajatuksiimme sen kehittämiseksi permakulttuuriseksi pientilaksi sekä olkipaalisavitaloomme.

Ilmoitelkaa kyytejä Facebook-tapahtumissa, jos olette tulossa autolla tai tarvitsette kyydin. Karjalohjalle pääsee Helsingistä bussilla, joka on perillä klo 12 (lähtee klo 10). Pois ei taida bussilla päästä – tarkistakaa Matkahuollon sivulta ajankohtainen tilanne.

Aloitetaan klo 10, mutta bussilla tulevat ehtivät hyvin myös mukaan, koska työ venyy kuitenkin useille tunneille. Talkoot kestävät koko päivän.

Keitetään tulijoille riittävästi kasviskeittoa, teetä, kahvia ym evääksi, mutta omia eväitäkin voi toki ottaa mukaan. Sään mukainen varustus, sillä koko aika ollaan ulkona. Nuotiopaikka on ja sateensuojaan pääsee kesäkeittiöön tarvittaessa. Keittomahdollisuus on. Kompostoiva ulkohuussi.

ENGLISH
On 14th and 20th April 2019 we will have workshops for inoculating logs with mainly shiitake with the aim to grow mushroom in an outdoor setting. We aim to inoculate roughly 100-150 logs each day.

Contact us for details if you would like to participate and can not understand the above text: erkki(ät)iso-orvokkiniitty.fi

 (Erkki Poytaniemi)
Reiät täytetään sienirihmastolla ymppäystyökalulla (2015).
 (Erkki Poytaniemi)
2016 talkoissa ymppäyspöytiä oli kaksi, jolloin ymppäämiseen ja ympin peittämiseen oli paremmin tilaa ja työhön saatiin enemmän tehoa.
 (Erkki Poytaniemi)
Reiät peitetään mehiläisvahalla (2015).

>>>>>>>>>>>>>>>>>>

 (Erkki Poytaniemi)
Pölkyt asetetaan riukujen päälle lähelle maata, mutta ei maahan kiinni.
 (Erkki Pöytäniemi)
2015 kevään pölkyt nostin ”japanilaiseen asentoon” 2016 kesällä.
 (Erkki Poytaniemi)
2016 loppukesällä päästiin jopa hiukan maistamaan siitaketta. Myös hiukan osterivinokasta saatiin. 2015 ympättyjen pölkkyjen pitäisi alkaa tuottamaan 2017 kesällä.
 (Erkki Pöytäniemi)
Kesällä 2017 siitaketta alkoi jo näkyä hiukan runsaammin.
 (Erkki Poytaniemi)
Puutarhassa voi viljellä viljelykaulussientä, Stropharia rugosoannulata.
 (Erkki Pöytäniemi)
Pölkkyjä sienille saadaan mm karsimalla koivuja varjostamasta pähkinälehtoamme. Helmikuu 2017. Pölkkyjen on hyvä olla mahdollisimman tuoreita.
 (Erkki Pöytäniemi)
Siinä ne odottavat talkoopäivää – lähinnä koivua, mutta myös hiukan leppää. Vertailun vuoksi ostan myös hiukan tammea.
 (Erkki Pöytäniemi)
Sieniymppi viljellään sahanpuruun, jota sitten ympätään pölkkyihin (2017).
 (Erkki Pöytäniemi)
Ympit kasvamassa olohuoneessa. Pari viikkoa sitten ympätyt sahanpurupussit ovat jo mukavasti valkoisen sienirihmaston peitossa (2017). Tänä vuonna ostan ympit.