Pesiä, ruokaa ja elintilaa pörriäisille

Näinä talven pimeimpinä päivinä muistelen kesää ja mieleen tulee niittymme täynnä kaikenkarvaisia pörriäisiä surisemassa kukissa. On huolestuttavaa, että ympäri maailman myös luonnonvaraisten pölyttäjien määrät näyttävät vähenevän. Suomessa se on huomattu selkeimmin rypsisatojen heikkenemisessä erityisesti Vasinais-Suomessa samaa tahtia kuin neonikotinoidit on otettu käyttöön.

Alkuvuodesta Intercovernmental Panel on Biodiversity and Ecosystem Services julkisti raportin , jossa nostettiin esille pölyttäjäkato. Pölytystä eivät tee vain tarhatut mehiläiset vaan myös luonnonpölyttäjillä, kuten erakkomehiläisillä, kimalaisilla, kukkakärpäsillä ja joillakin perhosilla, koppakuoriaisilla ja muurahaisilla on suuri merkitys pölyttäjinä. Monien luonnonkasvien lisäksi me ihmiset hyödymme pölyttäjistä, koska suuri osa viljelykasveista tarvitsee pölytyksen tuottaakseen satoa. Raportin mukaan maailmanlaajuisesti yli kolme neljäsosaa viljelykasveistamme tarvitsee pölytystä joko hyvän sadon määrän tai laadun takaamiseen. Koko kasvintuotannon määrästä noin 35 prosenttia on pölyttäjäriippuvaista. Pörriäisten tarjoamia pölytyspalveluja tarvitaan myös geneettisen monimuotoisuuden ylläpitämiseen ristipölytyksen kautta.

 (Erkki Poytaniemi)

Kimalainen on mustikan parhaita pölyttäjiä ja lentää keväällä huonommalla säällä kuin mehiläiset.

Näiden meillekin niin tuiki tarpeellisten hyönteisten elinmahdollisuuksia uhkaavat monet tekijät. Kuten monen muunkin lajin kohdalla laajamittainen tehomaatalous on vienyt niiden elintilan, ne kun tarvitsevat kukkapientareita ja niittyjä ja vaihettumisvyöhykkeitä lehtipuineen pesimäalueikseen ja laitumikseen. Sen lisäksi ilmastonmuutos vaikuttaa voimakkaasti moniin pölyttäjiin. Esimerkiksi kimalaiset ja maamehiläiset kärsivät rankoista syys- ja talvisateista, koska ne talvehtivat maapesissä, jotka nyt hukkuvat tulviin. Tämän lisäksi ne saavat kärsiä pelloillemme ruiskutettavista hyönteismyrkyistä ja tarhattujen mehiläisten ja kimalaisten levittämistä sairauksista. Siitäkään riskistä ei näytetä olevan kovin huolissaan, miten tehokkaasti kaukaakin tuodut, puutarhatuotannossa käytetyt pölyttäjät voivat levittää luonnonkannoille tuhoisia sairauksia.

Mutta tarkoitus ei ole valittaa vaan kartottaa ongelmakohdat, joihin on puututtava. Voimme tehdä paljonkin pölyttäjien hyväksi. Lainaan tässä professori Heikki Hokkasta kahden haastattelun perusteella (lähteet jutun lopussa). Hän kertoo, että oleellista on

  • säilyttää pölyttäjien luontaisia elinympäristöjä kuten niittyjä, pientareita ja paljasta maata, jossa ne voivat pesiä. Maapesijöille voi rakentaa aukeille pelto- tai vaikka nurmialueille erityisesti niille tarkoitettuja kumpareita ns. peltopankkeja, joissa viihtyvät myös muut hyödylliset ötökät. [http://www.jarki.fi/peltomaisemassa-kuhisee]
  • tarjota hyvää ruokaa erityisesti loppukesästä, jotta talvehtivat yksilöt ovat hyväkuntoisia. Tietoa mesipitoisista kasveista löytyy esimerkiksi täältä http://www.slideshare.net/hunajanet/luonnon-ja-puutarhan-mehilsikasveja-tarja-o ja täältä http://www.slideshare.net/hunajanet/kasvikalvot
  • välttää hyönteismyrkkyjä. Erityisesti neonikotinoidit ja glyfosaatti näyttäisivät olevan haitallisia pölyttäjille.

     (Erkki Poytaniemi)

    Kukkakärpäset ovat tärkeitä pölyttäjiä ja sitä paitsi niiden toukat ovat tehokkaita mm kirvoja syöviä petoja.

Lisäksi luin mielenkiintoisen tutkimuksen kimalaisista ja niiden sopeutumisesta ilmastonmuutokseen (linkki lopussa). Voimme auttaa niiden sopeutumista edellä kuvattujen keinojen lisäksi pitämällä huolta, että paikallisille lajeille ja kannoille löytyy riittävän monipuolisesti erilaisia mikrobiotooppeja. Hyvä esimerkki on Ranskassa lähellä  Marselle’ta sijaitseva Forêt de la Sainte-Baume -kukkula. Se suojaa euroopanpyökki ja -marjakuusimetsää auringon paahteelta ja tajoaa sopivan viileän ja suojaisan elinympäristön harvinaisille pölyttäjille, jotka eivät selviäisi kuivassa välimerellisessä paahteessa.

Ja kyllä talvehtimis- ja pesäpaikat kelpaavat puissa asuville erakkomehiläisille ja muille hyönteisillekin. Näitähän kutsutaan hyönteishotelleiksi. Hokkasen mukaan niiden huono puoli vain on, että ne kokoavat yhteen muuten hyvin erillään eläviä hyönteisiä ja kasvattavat tautiriskiä. Kannattaa siis ennemmin laittaa monta pientä pesää kuin yksi iso. Asiantuntevia pesänteko-ohjeita löysin täältä: http://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Lajit/Lajiensuojelutyo/Keinopesaohjeet(11783)

Oleellista on lisäksi ripustaa pesät oikein ja huolehtia, että linnut eivät syö hyönteisiä talvella, viemällä pesät talvivarastoon tai varustamalla ne suojaverkolla. Pesien värkkääminen onkin oivaa talvipuuhaa!

Tässä vielä muutama linkki, josta voi olla hyötyä:

http://rikastaluontoa.fi/posteri/

https://luontopiha.fi

 

Lähteet:

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/tuntematon-polyttaja

http://www.syke.fi/fi-FI/Julkaisut/Ymparistolehti/2016/Suomessa_on_polyttajapula(39561)

http://www.step-project.net/files/DOWNLOAD2/BR_article_4749.pdf

 (Erkki Poytaniemi)

Lanttuperhonenkin pölyttää kukkia, vaikka sen toukat eivät ehkä olekaan yhtä tervetulleita vieraita puutarhassa.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)