Permakulttuurikurssin toinen viikko: ”Luo luonnon kanssa”.
PDC kurssin ensimmäisestä viikosta täällä.
Viikko Suomessa meni työasioissa ja hiukan sienestäessä. Iso-orvokkiniityn sienistä pitikin tehdä postaus, mutta ehkäpä se syntyy myöhemmin. Sunnuntaina lensin taas Pariisiin ja tällä kertaa otin junan Rouenin kautta Brionneen, josta kävelin rinkka selässä 6,5 km tilalle. Google Maps & iPhone mahdollistaa ihmeellisiä asioita, kuten metsän läpi menevien polkujen löytämisen täysin tuntemattomassa paikassa. Eipä tarvinnut kävellä maantien reunaa.
Porkkanat olivat kasvaneet sitten viime näkemän.
Kurssilaisia oli taas 40, joista lähes puolet oli tuttuja edelliseltä viikolta, muut olivat suorittaneet perusteet-osan aikaisemmin, joko keväällä tai viime vuonna. Viikko rakentui samantapaisesti kuin ensimmäinen viikko, jakaantuen teoriaosuuksiin, ryhmätöihin ja työsessioihin. Jonkun verran käytiin läpi Sachan johdolla teoriaa, mutta sen osuus oli nyt melko pieni.
Kurssin vierailevana tähtenä oli agroekologi Marc Grollimund, joka piti viikon kuluessa eri teemoista luentoja ja käytännön sessioita. Hänen aiheinaan olivat villit kasvit, joihin käytiin tilan viereisellä laitumella tutustumassa. Euroopassa on 20000 syötävää kasvilajia, joten tutkittavaa riittää. Minä tietysti plarasin kiivaasti sanakirjaa pysyäkseni kärryillä. Mitä eri lajit indikoivat kasvupaikastaan ja mihin niitä voi käyttää. Millaiselta saman lajin kasvi näyttää eri kehitysvaiheissa ja eri kasvupaikoilla jne. Miten luonnonkasvien kasvua voi edistää, siementen keräys jne. Toisena aiheena oli puutarhakasvien siemenviljely. Olisiko mahdollista olla omavarainen myös siementen suhteen ja kehittää omia lajikkeita? Siemeniin liittyvät laillisuuskysymykset herättivät keskustelua, kuten myös ranskalaisen Kokopellin toiminta.
Toisen kurssiviikon ”vierailevana tähtenä” oli agroekologian opettaja ja kirjailija Marc Grollimund.
Kolmantena aiheena olivat puutarhaviljelyn työkalut ja niiden kunnostus. Käytännössä kunnostettiin vanhoja työkaluja tilan pajassa; putsattiin ja teroitettiin ja mahdollisesti uudelleenmuotoiltiin metalliosat, muotoiltiin ja kiinnitettiin varret. Vanhoja käsityökaluja on runsaasti saatavilla, ne pitää vain kunnostaa ja ottaa takaisin käyttöön. Itse kunnostin pientä kuokkaa, jonka Marc arveli olevan 200 vuotta vanha. Teoriaosuudessa käytiin mm läpi eri puulajien soveltuvuutta eri käyttötarkoituksiin – mm pähkinäpensas on hyvä useimpiin tarkoituksiin.
Keskustelua kuokan syvimmästä olemuksesta?
Marcin kanssa käytiin myös tekemässä pähkinäpensaan oksista kukin omat varvut ja käveltiin ympäri peltoa niitä testaamassa. Eräällä naisella varpu toimi niin voimallisesti, että hän säikähti ja lopetti koko touhun. Minunkin käsissä varpu toimi siinä määrin, että Marc kysyi olenko käyttänyt varpua ennenkin. Mitä ja miten sillä voi sitten etsiä? Oleellista on esittää kysymys, johon varpu voi vastata. Onko tässä vesisuoni? Tai varvun kanssa voi sopia, että se taipuu alaspäin, jos vesi on seisovaa ja ylöspäin jos se on virtaavaa. Tai voi etsiä muita voimalinjoja – kunhan tietää mitä on etsimässä (lisätietoa suomeksi Maasäteily sivustosta). Myöhemmin keskustelu ajautui myös biodynaamiseen viljelyyn, ja Marc kertoi biodynaamisista kompostipreparaateista – joita kertoi itsekin käyttävänsä – ja kuun vaikutuksesta kasvien kasvuun. Kasvit ovat voimakkaasti yhteydessä veteen, johon kuulla on tunnettu vaikutus.
Työkalu tämäkin ja ote millä varpua pidetään käsissä.
Torstai-iltapäivän aiheena oli mandalan teko. Tässä yhteydessä puhuttiin elementeistä, sillä jakaannuimme neljään ryhmään keräämään kukin yhtä elementtiä edustavia materiaaleja. Siis vesi, ilma, tuli, maa. Mandalasta lisää valokuvissa. Marc toi siis esiin permakulttuutin ”epätieteellisempää” ja luovempaa puolta. Iltaisin kuivattiin Marcin kanssa nokkosta, jonka terveellisyydestä hän on vakuuttunut.
Työsessioissa korjattiin omenasatoa ja yhtenä iltapäivänä mentiin sivutilalle haramaan vihannesrivejä hevosella.
Clio omenoita poimassa…
Omenoita oli enemmän kuin kaikki oksat jaksoivat kantaa.
Olivia, Clio ja Marc lajittelemassa omenoita.
Charles piti joka aamu ”henkilökohtainen projekti” session, jossa käsiteltiin permakulttuurin vyöhyke 00:aa (Zone 00), eli permakulttuurihankkeen toteuttajaa, siis meitä. Paljolti hän veti aiheet tarinankerronnan keinoin ja viihtyi pitkään mieliaiheessaan alkuperäiskansoissa. Intiaanipäällikön viisaudet olivat käytössä. Johduin ajattelemaan suomalaista voimavaraamme Kalevalaa, joka kuvastaa erään pohjoisen alkuperäiskansan luontosuhdetta ja keinoja elää sopusoinnussa luonnon kanssa. Pitäisi lukea Kalevala permakulttuurilinssit päässä. Mainitsin asiasta Charlesillekin – pitäisi hankkia hänelle Kalevalan ranskankielinen käännös. Alkuperäiskansat käyttävät luonnonvaroja, mutta kunnioittavat luontoa ja sen elementtejä. Tavoite Ferme de Bec Hellounissa on elää länsimaisessa yhteiskunnassa, mutta uudelleenrakentaa harmonia luonnon, kasvien ja eläinten kanssa. Ekosysteemit ovat monimutkaisia ja siksi myös permakulttuurisysteemin on oltava monimutkainen ollakseen mahdollisimman tuottava.
Aamut olivat usvaisia.
Sessioihin liittyi myös keskustelua ja omaa pohdintaa. Maanantaina koottiin taululle kaikki asiat, mitä kurssilaisille tuli mieleen onnesta (bonheur). Mistä tulemme onnelliseksi, mitä toivomme? Kaikki edellytykset ja tieto ovat olemassa kestävään elämänmuotoon, mutta emme toivo sitä, vaan haaveilemme seuraavasta kännykästä, autosta tms. Haemme mielihyvää, sillä kulutusyhteiskunta ohjaa meitä ulkoiseen, vaikka onni löytyy sisältämme. Ongelma ei ole teknologiassa vaan päämme sisällä – muutoksen on alettava meistä itsestämme.
Pääsin myös hevostöihin. Kuvan otti Jean-Paul.
Elämme yltäkylläisyyden maailmassa, joka ei ole kestävllä pohjalla eikä voi jatkua. De-growth ajattelijat tarjoavat meille visiota, jossa yltäkylläisyys on ohi, talouskasvun sijaan tulee talouden supistuminen; kaikkea on vähemmän ja pahimmassa tapauksessa elämme teollistuneen yhteiskunnan raunioissa. Visio ei ole houkutteleva ja siksi se on korvattava toisella – houkuttelevalla tulevaisuudenvisiolla. Tavarayltäkylläisyyden sijaan voisimme unelmoida luonnollisesta yltäkylläisyydestä (Bio-abundance), joka on uusiutuvaa, kierrätettävää, paikallista, hajautettua ja käsityövaltaista. Jos unelmamme muuttuvat, myös maailma muuttuu.
Haaveilkaamme luonnollisesta yltäkylläisyydestä. Torstai-illan tarjontaa.
Torstaina kukin yksin tai ryhmässä joutui pohtimaan omia vahvuuksiaan ja mitä pystyy tarjoamaan yhteisölleen ja esittämään pohdintansa tulokset koko ryhmälle. Perjantai-aamuna jouduimme pohtimaan, mikä toisi onnen meille ja jälleen esittämään pohdintansa ryhmälle tiivistettynä 5-6 sanaan. Se olikin vaikeaa ja useimmat pitivt pitkähkön puheenvuoron siitä, kuinka paljon kaikkia tärkeiät asioita on, mutta lopulta jokaiselle saatiin lause muodostettua vaikka muutamalle tarvittiin nenäliinaa ja yhden kohdalla asiaan jouduttiin palamaan toisella kierroksella. Omaksi toiveekseni muodostui halu työskennellä paremman tulevaisuuden puolesta. Permakulttuurihankkeen lähtökohtana on toisaalta kohde ja toisaalta omat unelmat. Jälkimmäisiä kannattaa pohtia huolella, ettei lähde toteuttamaan jotain liian pinnallista, mitä ei oikeasti halunnutkaan.
Ludo löysi hymyileväb auringonkukan.
Odotetuin aihe oli tietysti itse Permaculture Design eli ryhmätyönä tehtävä suunnittelutyö. Aiheena oli tilan vieressä oleva noin 3 hehtaarin laidun, jonka Charles ja Perrine olivat hiljakkoin ostaneet. Se ei siis ole itsenäinen hanke vaan osa Ferme de Bec Hellouinia. Unelmina olivat lehmä ja juuston tuotanto, hevosvetoista viljelyä, mukaanlukien viljaa ja perunaa ja käyttö erilaisiin kokeiluihin ja opetukseen. Rahaa ei saisi tarvita paljoa ja toiminta ei olisi niin intensiivistä kuin päätilalla. Tilalle ei saa rakennuslupaa, joten käytännössä vyöhyke-1 jää päätilan puolelle. Jakaannuttiin kuuteen ryhmään asiaa pohtimaan: kaikilla ryhmillä oli siis sama kohde ja samat unelmat lähtökohtana. Yhteen ryhmään koottiin pyynnöstäni englanninkielentaitoisia, joten vaikka keskustelu käytiin pääasiassa ranskaksi, minun oli helpompi pysyä kärryillä kun saatoin kysyä selvennystä englanniksi. Kuten lopputuloksista näkee, kysymyksessä oli ennenkaikkea luova prosessi, jossa tarkoille mitoille ei annettu suurta painoa. Samoista lähtökohdista syntyi hyvinkin erilaisia suunnitelmia, vaikka yhteistäkin niissä toki löytyi.
Lopuksi perjantai-iltapäivänä kukin ryhmä esitti suunnitelmansa muille. Minun osuudekseni tuli esittää suunnitelmamme peltoviljelyosuus ja siihen liittyvä viljelykierto.
Ryhmämme suunnitelman elementtejä olivat laidun, johon istutetaan puita tuottavuuden lisäämiseksi ja kokeilumielessä tien toiselle puolelle tehtäisiin laidunnukseen tarkoitettu metsäpuutarha, jolloin tuottavuuden pitäisi olla huomattavasti pelkkää laidunnurmea suurempi, koska kasvusto tuottaa useassa tasossa. Peltoviljely on kolmivuotisella apila-peruna-vilja viljelykierrolla, jossa perunaa voidaan korvata myös muilla riviviljelykasveilla. Kostealla alueella kokeillaan riisinviljelyä (Hokkaidossa viljellään riisiä – miksei siis Pohjois-Ranskassakin). Metsänreunassa kokeillaan sieniviljelyä ja tilalle tulee myös mehiläisiä. Kompostoinnissa kokeillaan matokompostointia ja biohiilen (bio-char) valmistusta ja kompostointia, tavoitteena pienemmät kompostin käyttömäärät kuin päätilalla. Jäin miettimään, mitä tervanpoltosta jää jäljelle miiluun – olisiko se biohiiltä?
Mandalan teossa olin mukana maaelementissä. Myös mädille omenapudokkaille löytyi tarkoitus samoin kuin raparperin mätäneville aluslehdille ja muule lakastuvalle kasvimateriaalille. Löytyipä jopa kuollut maamyyrä ja kottaraisen poikanen.
Kaiken kaikkiaan toinenkin viikko oli mielenkiintoinen, joskaan se ei tuntunut yhtä intensiiviseltä kuin ensimmäinen. Sisällöltään se oli hajanaisempi, ensimmäisen viikon teoreettisempaa osuutta täydentävä. Etukäteen odotin vahvempaa painotusta itse suunnittelutyöhön ja ehkä hieman insinöörimäisempää otetta asiaan – verrattuna Marjan 2013 Suomessa käymään PDC kurssiin ote taisi olla varsin luova. Mutta olen tyytyväinen kokonaisuuteen, tämä antoi varmasti eväitä oman hankkeen suunnitteluun. Ja olihan minulla toisena tavoitteena ranskankielentaitoni parantaminen – ja sekin tavoite varmasti toteutui, vaikka ei siitä nyt kertaheitolla sujuvaa tullutkaan. Mutta hämmästyttävän monimutkaisia asioita sitä voi ranskaksikin vääntää, jos kuulijalla on hyvää tahtoa…
Mitä sitten jatkossa? Ferme du Bec Helounissa on tarjolla myös permakulttuurin jatkotutkinto eli permakulttuurin opettamiseen oikeuttava ”Diplôme en permaculture appliquée” (engl. Diploma in Applied Permaculture Design). Täytyypä harkita sitäkin. Jos sen suorittaisi ranskaksi, niin varmasti kielitaitokin karttuisi lopulta aika hyväksi.
Mandalan teko torstai-iltana oli eräänlainen kurssin huipentuma. Lopuksi ryhmäkuva tikkailta. Edustettuna kaikki elementut: maa, vesi, ilma ja tuli – ja mandalan sielukkuus kasvaa sisäänpäin.
Kuvagalleria:
