Mehiläiset tulivat

Edellisen mehiläispostauksen jälkeen vahoitin kehät. Langattomat Farrar-kehät ovat aika käteviä vahoittaa juuri siksi, ettei niissä ole lankoja. Vahapohjuke tipautetaan vaan paikoilleen ja sulalla vahalla hitsataan pohjuke paikoilleen. Tästä työvaiheesta nähtävästi unohtui ottaa kuvia, mutta voi olla että kehiä joutuu vielä vahoittamaan lisää tänä kesänä – tai sitten viimeistään ensi keväänä. Farrar laatikoihin päädyin lähinnä selkäni takia. Halusin joka tapauksessa puuosastot, mikä painaa jo sinänsä styrox-pesiä enemmän.

Mehiläishoidon oppaista ja netistä löytyy hyvin ohjeita kaiken maailman mehiläishoitoasioista, mutta mehiläispesän alle tulevasta alustasta löytyy aika vähän tietoa. Ehkä se on liian helppoa. Pohdin aika paljon muurahaisongelmaa, sillä tontilla on komeita kekomuurahaispesiä ja yksi pienempi myös tässä metsäsaarekkeessa, jonka viereen mehiläistarha nyt tuli. Hankin nurmea vasten kuitukankaan estämään ruohon kasvua kiinni pesiin, jolloin muurahaisilla on vähemmän kulkuväyliä mehiläispesiin. Kangas pitäisi varmaan vielä peittää esimerkiksi kuorikkeella, koska nyt valoa läpäisevänä se mahdollistaa edelleen ruohon kasvun sen alla. Kunkin pesän alle haettiin kaupan takapihalta teholavoja ja sopivia puupalikoita, joilla sain lavat aseteltua vatupassilla vaakaan. Lavan päälle laitoin tukevan muovin, joka ylittää lavan joka puolelta. Sen pitäisi toimia esteenä muurahaisille, jotka pyrkivät lavalle (ohje löytyy Mehiläishoitoa käytännössä -kirjasta).

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Erkki valmistelee mehiläisjaokkeille lavat.

Jaokkeiden nouto oli sovittu Aulin kanssa keskiviikkoillaksi. Mehiläisillä on sama tilanne edessä kuin isännillä eli maallemuutto. Kaksi jaoketta muutti Karjalohjalle Kumpulasta ja yksi Östersundomista. Juuri kuulin Miikalta, että Helsingin Kuusiluotoon tuli mehiläisiä Karjalohjalta. Sellaista se on; eestaas mennään…

Runsaan tunnin matkalla Karjalohjalle ei ollut mitään ongelmaa ja yhdentoista aikoihin nostin pesät paikoilleen. Seuraavan päivänä satoi koko päivän, joten lentoliikennettä ei juuri ollut. Pellolla kukkii lähinnä leinikkiä, mutta kuulemma se on hyvä siitepölykasvi. On alueella toki monenlaista muutakin kukkaa ja kohta apila alkaa kukkia.

Pesissä on nuoret emot ja kahdessa on muninta alkanut. Viikonloppuna täytyy pistää valkoinen asu päälle ja tarkistaa tilanne ja lisätä alle yhdet osastot.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Ensimmäinen pesä autosta paikoilleen. Taustalla näkyy sunnuntaina tehdyt kohopenkit.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Hellä ote ja selkäkin näyttää taipuvan vielä.

 (Erkki Poytaniemi, Erkki Pöytäniemi)

Lentoaukot auki – surinaa kuuluu eli tuuletus on päällä. Ensimmäinen piikki tuli takalentoaukkoa tukkiessa – pohja oli hiukan siirtynyt.