Kirjoittelen tätä Evreux’ssä, pienen normadialaisen kaupungin rautatieaseman viereisessä hotellissa: ”Grand Hotel de la Gare”. Normandialaiseen tunnelmaan täällä pääsi iltapäivällä, kun kaupungissa juhlittiin Normadian maihinnousua ja vapautusta ajamalla toisen maailmansodan aikaisia jeeppejä, sivuvaunullisia moottoripyöriä ja miehistönkuljetusautoja sekä mustia senaikaisia Peugeot henkilöautoja pillit soiden ympäri vanhaa keskustaa.
Itse yritin epätoivoisesti löytää sadetakkia juoksemalla vaatekaupoissa, joissa niitä ei myyty vaikka sade ei tiettävästi ole täällä tuntematon ilmiö. Ainakin säätiedotuksen mukaan sitä on ensi viikolla luvassa. Sadetakki löytyi hypermarketin hyllyltä vaikka ensin tuntui ettei sitä sieltäkään löydy. Tuote kassan hämmästykseksi oli jäänyt laittamatta järjestelmään, joten sille keksittiin hinnaksi 5€. Ja tämä oli siis ison ketjun hyperi. Onneksi kaupassa oli melko hyvin luomutuotteita ja söinkin äsken hotellihuoneessa patonkia ja luomuvoita ja luomucamaberttia ja luomuperinnemakkaraa ja luomusalaattia ja tietysti pikkupullo viiniä.
Huomenna illalla olen menossa Ferme du Bec Hellouiniin samannimiseen kylään, joka on noin tunnin bussimatka täältä länteen. Luvassa on intensiivinen viikon permakulttuurin PDC kurssi, joka tosin minun osalta toimii myös ranskankielen kurssina. Kurssin toinen viikko on tauon jälkeen syyskuun toisella viikolla. Permakulttuuri-liikkeen kulttuuriin kuuluu käydä ns PDC kurssi eli ”Permaculture Design Certificate” -kurssi (ranskaksi ”Le Cours Certifié de Permaculture”). Marjahan on ko kurssin suorittanut viime kesänä Kolilla.
Syy tulla suorittamaan kurssi Ranskassa on minulle kahtalainen. Vaikka – tai koska – puhun englantia sujuvasti, minua ei vain huvittanut paneutua permakulttuuriin puhtaasti englanninkielisen maailman näkökulmasta. Toisaalta kuvittelen tuntevani PDC kurssin kattamat aihealueet melko hyvin, jolloin kurssissa ei ehkä olisi ollut minulle riittävää haastetta. Kurssin käyminen ranskaksi totisesti tuo siihen haastetta – ranskankielen taitoni ei periaatteessa ole siihen läheskään riittävä. Toivon, että se näiden kahden viikon aikana ottaa merkittävän loikan eteenpäin. Ongelmana minulla on nimenomaan kielen käyttäminen realitilanteissa – luettuna ymmärrän sitä melko hyvin.
Toinen syy on tietysti itse Bec Helloinin tila. Ensimmäinen kosketus paikkaan tuli Marjan kautta joka osallistui runsas vuosi sitten Brysselissä Ruokaturvallisuusseminaariin, jossa yhtenä puhujana ja esiteltävänä tilana oli Perrine Herve-Gruyer Bec Hellouinin tilalta. Erityisesti hän esitteli tutkimushanketta, jonka tarkoituksena on tutkia pienen permakulttuurin periaatteita noudattavan ja ilman koneita hoidettavan kauppapuutarhan kannattavuutta. Lähtökohdaksi oli otettu, että 1000 m2 puutarha työllistäisi yhden henkilön täyspäiväisesti. Ensimmäisen vuoden bruttotuotto oli lupaavat 32000 € ja työtunteja kertyi 1400. LIsää tästä myöhemmin. Joka tapauksessa Marja pyysi minua lukemaan tutkimusta koskevaa materiaalia, jota oli vain ranskaksi. Kiinnostuin tilasta ja huomasin, että siellä järjestetään myös permakulttuurikursseja.
Bec Hellouinin perustajapariskunnalla, Perrine ja Charles Herve-Gruyer’lla on molemmilla kansainvälinen ura takanaan lähinnä Aasiassa. Siellä he myös tutustuivat itämaisiin filosofioihin ja Charles erityisesti alkuperäiskansoihin eri puolilla maailmaa ja heidän tapoihinsa tuottaa ruokaa ja tyydyttää muut perustarpeensa. Bec Hellouin -tilan he perustivat 2006, mutta tutustuivat permakulttuuriin vasta 2008. Se tuntui vastaavan moniin heidän kysymyksiinsä, mutta toi esille myös uusia. Permakulttuuriliikkeen piirissä puhutaan harvoin ammattimaisesta viljelystä. Bec Hellouinissa lähtökohdaksi tuli ammattimaisen luomupuutarhaviljelyn ja permakulttuurin yhdistäminen.
Inspiraatiota he hakivat mm amerikkalaisilta luomupuutarhaviljelijöiltä, erityisesti sikäläiseltä luomun pioneerilta Eliot Colemanilta. Tämä on esimerkki siitä, kuinka oudosti ideat voivat kiertää ympäri maailmaa ja säilyä toisaalla vaikka ne syntypaikassaan unohdetaan. Itsekin törmäsin viime vuonna vieraillessani Santa Cruzin agroekologiakeskuksessa Kaliforniassa siihen, että he katsoivat soveltavansa viljellyssään ns ”French Intensive” metodia. Olin silloin varma, että ranskalaiset eivät tiedä tästä mitään. Mutta nimityksellä olikin perusteensa. Perrine ja Charles totesivat tutkiessaan Colemanin kirjoituksia, että hän kertoi 1800-luvun Pariisin kauppapuutarhoista ja siellä käytetyistä intensiivisistä viljelymenetelmistä, mikä on ”French Intensive” metodin taustalla. Erään 1800-luvun pariisilaisen kauppapuutarhurin neuvo oli: ”valitse itsellesi mahdollisimman pieni viljelypalsta, mutta viljele sitä erityisen hyvin”. Amerikankierroksen jälkeen yli sata vuotta sitten Pariisin ruokkineet kauppapuutarhurit ovat nyt Bec Hellouinin inspiraationa.
Bec Hellounista on tullut nopeasti Ranskassa erittäin tunnettu luomun ja permakulttuurrin maamerkki. Heidän järjestämänsä kurssit ovat erittäin suosittuja. Tulevan viikon aikana pääsen tutustumaan tarkemmin siihen, mikä Ferme du Bec Hellouin on, ja kerron siitä varmasti täällä lisää. Huomenna pääsen paikan päälle, mikä ymmärtääkseni sisältää bussimatkan jälkeen runsaan kilometrin kävelyä 27 kg rinkka selässäni. Mukana on mm teltta, makuupussi ja -alusta eli tiedossa on viikko telttailua.
