Mehiläisempää mehiläishoitoa ylälistapesillä -kurssi Karjalohjalla 6.5.2018

Keväisestä Erkin pitämästä ”Mehiläisempää mehiläishoitoa ylälistapesillä” -kurssista on jo muodostumassa ”perinne” – pidettiinhän ensimmäinen kurssi jo 2016 Patrick Sahlmanin ruotsinkielisen kurssin perään. 2017 keväällä pidettiin toinen kurssi ja nyt siis kolmas. Samaan aikaan kokemus mehiläishoidosta ylipäänsä ja erityisesti eri pesämalleilla karttuu. Iso-orvokkiniityllä on nyt talvehtimassa tavallisia puisia Farrar-pesiä (3 kpl), ylälistapesiä (7 kpl) ja 1…

Sieniviljelytyöpaja ja talkoot 22.4. ja 28.4.2018

Tervetuloa mukaan ymppäämään syötäviä sieniä pölkkyihin ! (Scroll down for English) Edellisvuosien tapaan järjestämme Sieniviljelytyöpajan ja talkoot Iso-orvokkiniityllä Karjalohjalla. Katsotaan kolmena edellisenä vuonna saatiin aikaan ja ympätään 100-150 pölkkyä kumpanakin päivänä – tai sen verran kuin ehditään. Viime keväänä jaoimme työpajan kahdelle päivälle ja koska se toimi hyvin, teemme nyt samoin. Todennäköisyys, että edes toinen päivistä…

Varaavat tulisijat päälämmönlähteenä ja kuinka ne rakennettiin

Tässä postauksessa seurataan kolmen tulisijamme valmistumista. Talostammehan tulee puulämmitteinen ja meidän tapauksessa puulämmitys on ensisijainen lämmitysmuoto. Suomessa – puulämmityksen luvatussa maassa – ei ole mahdollista rakentaa taloa, jossa tavallinen varaava tulisija olisi ensisijainen lämmitysmuoto. Yleensä asia kierretään sillä, että laitetaan suora sähkö ensisijaiseksi lämmitysmuodoksi – tai nykyaikaisemmin maalämpö – ja tulisijat ovat toissijaisia lämmönlähteitä. Koska…

Työpaja savilattian teosta sunnuntaina 29.10.2017

Päätimme järjestää vielä yhden työpajan tänä vuonna. Taloomme tulee savilattiaa keittiöön, eteiseen, WChen ja eteläikkunoiden ja uunien eteen. Lattioiden teko on meillekin uusi ja outo mutta mielenkiintoinen asia, joten siitä on kiva pitää ihan oma työpaja. Päivän aikana käydään läpi savilattian eri työvaiheet ja päästään käytännössä testaamaan ja näkemään eri työtapoja ja materiaaleja. Työpajan vetävät…

ISO-ORVOKKINIITYN SAVI-OLKIPAALITALON RAKENNUSTYÖPAJAT KESÄLLÄ 2017

Tule oppimaan käytännössä savi-olkipaalirakentamista!  Syksyllä paalien asennuksella alkaneet ekotalomme savi-olkiyöpajat jatkuvat Charlie Jespergaardin johdolla. Hän on Natural Building Companyn kokenut savi-olkipaalitalojen rakentaja. Teemme talomme seinien savirappauksia koko kesän ja pidämme työpajapäivä eri teemoilla Charlien kanssa pitkin kesää. Voit osallistua haluamiisi työpajapäiviin ja jäädä harjoittelemaan työvaiheita käytännässä kanssamme sopimuksen mukaan. Paikka: Iso-orvokkiniitty, Varkalahdentie 33, 09120 Karjalohja…

STRAW BALE CLAY HOUSE WORKSHOPS AT ISO-ORVOKKINIITTY SUMMER 2017

Learn straw bale clay house construction in practice! Our straw bale-clay house workshops will continue with Charlie Jespergaard from Natural Building Company. He is an experienced straw bale clay builder. We will be doing our clay walls the whole summer and have several workshop days with different topics with Charlie during the time. You can participate the workshops…

Muurausleiri 25.-28.4.

Suomalaiset Tulisijat ry järjestää muurausleirin Iso-Orvokkiniityn savi-olkipaalitalossa Karjalohjalla.  Suomalaiset Tulisijat ry:n puheenjohtaja, arkkitehti, tulisijatutkija ja -suunnittelija Heikki Hyytiäinen kertoo: ”Leirin teemana on ”Ekologinen rakentaminen”. Suomalaiset Tulisijat ry:n Karjalohjan muurausleiri pidetään ti 25. – pe 28.04.2017 Erkki Pöytäniemen ja Marja Nuoran savi-olkipaalityömaalla. Leiriin osallistuu kokeneita uunimestareita Suomesta, vieraita Saksasta ja nuoria muurareita eri puolilta Suomea. Heitä…

Sieniymppäystyöpaja ja -talkoot 15.4. ja 23.4. Iso-orvokkiniityllä

Tervetuloa mukaan ymppäämään syötäviä sieniä pölkkyihin ! (Scroll down for English) Edellisvuosien tapaan järjestämme Sieniviljelytyöpajan ja talkoot Iso-orvokkiniityllä Karjalohjalla. Katsotaan mitä viime ja toissa vuonna saatiin aikaan ja ympätään satakunta pölkkyä kumpanakin päivänä – tai sen verran kuin ehditään. Tänä keväänä päätimme yrittää jakaa työpajan kahdelle päivälle. Toisaalta todennäköisyys, että edes toinen päivistä sopii kiinnostuneille paranee,…

Mehiläisempää mehiläishoitoa Ylälistapesillä -peruskurssi Karjalohjalla 1.4.2017

Maaliskuussa 2016 järjestimme Fiskarsin Cafe Antiquessa ”Biodling i topplistkupor” -kurssin ruotsiksi Patrick Sallmanin johdolla. Paikalla oli parikymmentä innokasta pääasiassa aloittelevaa mehiläishoitajaa. Huhtikuussa pidin sitten itse suomenkielisen kurssin, jossa oli mukana kymmenkunta kurssilaista. Tämä ”Mehiläisempää mehiläishoitoa Ylälistapesillä” -peruskurssi on tarkoitus nyt toistaa – tietysti yhtä mehiläishoitokesää viisaampana – Karjalohjalla 1.4.2017. Kurssilla käydään läpi mehiläisemmän mehiläishoidon taustalla olevia ajatuksia,…

Olkipaalirakennuskurssi 24.-28.10.2016

Lokakuun lopulla pitämämme 5 päivän olkipaalirakennuskurssi oli ensimmäinen talonrakennuskurssimme. Tavoiteltu noin 10 osallistujaa joka päivä toteutui melko hyvin ja taisi välillä ylittyäkin. Muutamat osallistuivat kurssiin koko viikon ja jotkut yhdestä muutamaan päivään. Enempää porukkaa ei järkevästi mahtuisikaan työskentelemään. Etukäteen jännitimme riittääkö maksulliseen kurssiin kiinnostusta – vieläpä lokakuun lopulla – mutta itse asiassa moni osallistuja kiitteli meitä…

Straw bale clay house Workshops at Iso-orvokkiniitty – Part 1: Installing the Straw bales

suomeksi Learn straw bale clay house construction in practise!  Our straw bale-clay house workshops will start on week 43 (24th October 2016) with installing the straw bale walls. Dates: 24th October to 28th October 2016. Time: 9 to 16 every day. Place: Iso-orvokkiniitty, Varkalahdentie 33, 09120 Karjalohja, Finland (check map at the bottom of this page). Charlie Jepergaard…

Iso-orvokkiniityn olki-savitalokurssi osa 1: Olkipaalien asennus

in english Tule oppimaan käytännössä savi-olkipaalirakentamista! Savi-olkipaalitalo-kurssimme alkavat viikolla 43 olkipaalien asennuksella. Aika: maanantaista 24.10. perjantaihin 28.10, klo 9 -16. Paikka: Iso-orvokkiniitty, Varkalahdentie 33, 09120 Karjalohja (kts kartta alla) Natural Building Companyn Charlie Jepergaard on kokenut savi-olkipaalirakentaja ja kertoo meille: – millainen on hyvä olkipaali rakentamiseen – miten olkipaalit kiinnitetään paikoilleen – miten joka paikkaan,…